Etelä-Italian tulevaisuus on vaakalaudalla parlamenttivaaleissa, mutta yhä useampi jättää äänestämättä

Etelä-Italian Calabriassa sijaitsevan Crotonen rantabulevardilla kaupustellaan rihkamaa, syödään jäätelöä ja pelataan rantalentopalloa.

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina käytävät parlamenttivaalit eivät näy katukuvassa mitenkään, mutta ohikulkevia ihmisiä seuraavalla Rino Nicoteralla on vaalikampanjoinnista selvä mielipide.

– Koko homma ällöttää minua. Kaikki lupaavat tekevänsä sitä ja tätä, mutta vaalien jälkeen kukaan ei tee mitään. Olen yli 60-vuotias ja äänestänyt 18-vuotiaasta asti. Mikään ei ikinä muutu, Nicotera valittaa.

Noin 60 000 asukkaan Crotone kuuluu Italian köyhimpiin kaupunkeihin, jossa lukuisat elämisen laadusta kertovat mittarit näyttävät punaista.

– Täällä on huonosti ihan kaikki. Koska töitä ei ole, kaikki tuntemani nuoret ovat pakanneet laukkunsa ja muuttaneet pohjoiseen, Nicotera sanoo.

Etelä elää politiikasta

Italiassa 25. syyskuuta järjestettävissä vaaleissa on vaakalaudalla poikkeuksellisen monta tärkeää teemaa aina ilmastonmuutoksen torjunnasta energiakriisiin. Etelä-Italialle vaaleista saattaa muodostua suoranainen kohtalonkysymys.

–  Vaalitulos määrittelee, saako etelä sille luvatut 40 prosenttia EU:n (Italialle lupaamista) elvytysrahoista. Siitä riippuen se voi joko alkaa kuroa kiinni eroa pohjoiseen tai taantua taloudellisesti yhä enemmän, sanoo Calabrian yliopiston politiikan tutkija Antonio Costabile.

Italian jakautuminen rikkaaseen pohjoiseen ja köyhään etelään juontaa juurensa toisen maailmansodan jälkeiseen talouskasvuun. Costabilen mukaan ero on koronapandemian aikana kasvanut entisestään.

– Koska etelässä ei ole juuri teollisuutta, sen sanotaan elävän politiikasta. Siksi äänestäjillä oli 1990-luvulle asti taipumus tukea vallassa olevia puolueita.

Sittemmin yhä useampi on jättänyt äänestämättä, tai äänet on annettu puolueille, jotka ovat luvanneet parantaa toimeentulomahdollisuuksia.

 Silvio Berlusconi lupasi miljoona uutta työpaikkaa ja Matteo Renzi aikoi puhdistaa Italian politiikan liekinheittimellä, Costabile kertoo entisistä pääministereistä.

– Viiden tähden liike -puolue sai varsinkin Calabriassa äänivyöryn lupaamalla kansalaispalkan nimellä lanseeratun työttömyystuen.

Uusi tulokas antaa toivoa

Mielipidekyselyjen perusteella vaalien alla eniten kannatusta on äärioikeistolaisella Italian veljet -puolueella. Costabilen mukaan sen johtaja Giorgia Meloni kalastelee ääniä etelässä korostamalla perhettä ja muita perinteisiä arvoja.

– Lisäksi hän laskee toivonsa siihen, että valtapuolueisiin kyllästyneet äänestäjät valitsevat uuden tulokkaan.

Crotonessa aviopari Danilo Fabianolle ja Maria Giovanna Iannonelle politiikka on vanha kiistanaihe. Fabiano äänestää oikeistoa, Iannone vasemmistoa.

– Jos oikeisto voittaa, olemme tuhoon tuomittuja, Iannone sanoo.

– Minusta taas on parempi, että oikeisto voittaa kuin että vasemmisto jatkaa. Kokeillaan ainakin, Fabiano vastaa.

Rannalta palaava Bruno Stipparo kertoo äänestävänsä aina vasemmistoa. Hänestä eteläitalialaiset ovat kuitenkin väsyneitä ja lannistuneita.

– Olemme kyllästyneet nykypoliitikkojen mädänneisyyteen. Meloni edustaa innovaatiota, uutuutta ja vastavoimaa. Hän on ainoa, joka herättää ihmisissä hieman toivoa.

Katso myös: Miksi Italian pääministeri Mario Draghi erosi heinäkuussa ja mitä siitä seuraa?

Miksi Italian pääministeri erosi ja mitä siitä seuraa? 3:28

Lue myös:

    Uusimmat