Essi Hellén: Putous-kollegat tulevat jo uniinkin

Putous-tähti Essi Hellén saa Putous-kollegoistaan seuraa myös yön pimeinä tunteina.

Essi Hellén nähdään lauantaina 11.10. uudistuneen Putouksen rivissä. Heikki Paasosen juontamassa ohjelmassa Hellén ja seitsemän muuta näyttelijää antavat kaikkensa näyttelijöiden heittäytymiskyvyn rajoja koettelevissa tehtävissä.

Aikaa Putous-studiolla tulee vietettyä jo niin paljon, ettei Hellén itsekään pysy enää laskuissa mukana. Naisen alitajuntaan asti tiensä löytäneet uudet kollegat seuraavat Helléniä joskus myös kotiin asti.

– Tunnelma on latautunut ja kutkuttava! Olen jo pari yötä nähnyt unia, joissa nämä muutkin näyttelijät seikkailevat. Suorasta lähetyksestä en onneksi ole nähnyt vielä yhtäkään painajaista, Hellén kertoo.

Lauantaina Hellén ja muut näyttelijät saapuvat Putous-studiolle jo aamun aikana, sillä tekemistä riittää siihen asti kun suora lähetys illalla pyörähtää käyntiin. Aikaa panikoinnille aikataulussa ei ole, mutta jännitys tuo itsensä ilmi pitkin päivää.

– Minulle tulee yleensä sydämentykytystä ja maha menee kipeäksi. Saan myös entistä enemmän energiaa. Vaikka haluan aina keskittyä hetken omissa oloissani, eniten kaipaan yhteistä boostausta.

Lauantain ensimmäisessä suorassa lähetyksessä Helléniä kannustaa katsomossa ainakin näyttelijäaviomies. Tuttu kasvo katsomossa antaa lisää puhtia jännittäviin tilanteisiin.

– Lavalla auttaa tieto siitä, että katsomossa ainakin yksi tyyppi on aina mun puolella!

Putous alkaa MTV3-kanavalla lauantaina 11.10. kello 19.30

Lue myös:

    Uusimmat