Espoolainen Jussi tuntee Suomen vesiputoukset kuin taskunsa – "Mietin, onko tällaisia todella Suomessa"

0:24img
Julkaistu 05.06.2017 06:58

MTV UUTISET–Juuso Parviainen

Jos haluat nähdä vesiputouksen, pitääkö silloin lähteä ulkomaille? Ei pidä. Espoolainen Jussi Laine on todistanut tämän kuvillaan.

Laine on ollut kiinnostunut vesiputouksista koko ikänsä.

– Muistan jo varhaislapsuudesta, että lähdin aina sateella tekemään pihalle patoja.

Lisäksi Laineen lapsuuden lempipaikkoja oli Vanhankaupunginkoski Vantaanjoella. Siellä tuli käytyä useampaan otteeseen.

Vuonna 2009 Laine lähti ensimmäiselle vesiputousten kuvausmatkalleen. Hän oli päättänyt laittaa pystyyn sivuston, josta löytyisi tietoa Suomen vesiputouksista. Huhtikuussa 2013 sivusto aukesi.

Tänä päivänä Suomen Vesiputoukset -sivusto on todennäköisesti kattavin tietokanta omalla aihealueellaan. Myös kävijämäärät ovat kiitettävät: kuukauden sisällä sivustolla on käynyt 4600 eri käyttäjää.

Kitsiputous - TEKIJÄNOIKEUDET LAINEELLAKitsiputous, joka on Laineen Top10 -vesiputouslistalla kolmantena, tunnetaan myös Mallan kyyneleinä. Tästä myös Taiska lauloi aikoinaan kappaleessa Haltin häät.

Sivuston idea lähti siitä, että Suomessa ei Laineen mukaan tunneta kovin hyvin vesiputouksia. Hänen mukaansa kunnat voisivat mainostaa niitä paremmin.

Puolangan kunta on tässä kuitenkin poikkeus: Hepoköngäs on yksi tunnetuimmista vesiputouksista Suomessa. Se oli myös yksi ensimmäisistä putouksista, jonka Laine itse näki.

– Fiilikset olivat mahtavat. Mietin, että onko tällaisia todella Suomessa.

Fiellun putous TEKIJÄNOIKEUDET LAINEELLA  (2)Laine vieraili putouksella myös toistamiseen vuonna 2015. Hepokönkään ympäristö on hyvin kunnossapidettyä, ja putoukselle pääsee tarvittaessa jopa pyörätuolilla."

Laine on ammatiltaan sovelluskehittäjä, joten retket luontoon tuovat hyvää tasapainoa toimistotyölle.

–  Reissuilla vältän internetiä ja pyrin nauttimaan luonnosta.

Laine on päässytkin nauttimaan putouksista useampaan otteeseen kuvausreissuillaan. Näistä kuvista hän on myös tehnyt sivulleen listan lempiputouksistaan.

 Fiellun putous TEKIJÄNOIKEUDET LAINEELLA  (1)Top 2: Fiellun putouksella Utsjoella Laine kävi vaelluksen yhteydessä 2013.

Pihtsusköngäs TEKIJÄNOIKEUDET LAINEELLATop 1: Pihtsuskönkäällä Enontekiössä Laine kävi 2011 heinäkuussa elämänsä ensimmäisellä erävaelluksella.

Monet putoukset sijaitsevat erämaassa, joten ne eivät kerää massaturismia ympärilleen. Suomesta kuitenkin löytyy myös putouksia, jota varten ei tarvitse lähteä vaeltamaan metsiin. Ihmiset eivät välttämättä edes tiedä lähellään sijaitsevista putouksista.

Vuonna 2014 Laine kävi naisystävänsä kanssa Ylöjärven Kurussa, jossa heidän tuttavansa asuvat. Lähistöllä sijaitsi myös putous, jota Laine halusi käydä kuvaamassa.

– Kutsuimme tuttavamme mukaan katsomaan putousta. He olivat hämmästyneitä ja ihmettelivät, että onko täällä tämmöinen paikkakin olemassa?

Suomen vesiputoukset -sivustolta voikin tutkia, mistä löytyy asuinpaikkaa lähin vesiputous.

Lisäksi sivustolta löytyy lisää kuvia ja tietoa vesiputouksista.

Jylhänkoski - OIKEUDET LAINEELLAJylhänkoski Ylöjärven lähistöllä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa