Espoo pyysi SPR:n tukea koronarokotuksiin – myös keskusteluapua on tarvittu: "Ihmiset puhuvat jopa kuolemanpelosta ventovieraan kanssa"

4:17
Ensimmäistä päivää vapaaehtoisena töissä oleva Mia Stenius kertoo, että ihmisten tarve keskustella SPR:n työntekijöiden kanssa on yllättänyt.

Espoon kaupunki on pyytänyt SPR:ltä apua koronarokotusten järjestämisessä. Ensimmäistä päivää töissä oleva vapaaehtoinen kertoo, että ihmisten halu jutella vapaaehtoisten kanssa yllätti.

Espoon Metro Areenalla voidaan rokottaa jopa reilut 400 ihmistä päivässä. Jotta rokotukset saataisiin sujumaan mahdollisimman tehokkaasti, rokotuspaikoille tarvitaan paljon henkilökuntaa.

Espoo onkin pyytänyt SRP:n apua saadakseen lisää apukäsiä neuvontaan ja tarkkailemaan rokotettujen vointia.

Rokotuksia Metro Areenalla saavat alle 64-vuotiaat, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Monet heistä ovat joutuneet elämään koronan pelossa jo vuoden ajan.

Ensimmäistä päivää vapaaehtoisena töissä oleva Mia Stenius kertoo, että ihmisten tarve keskustella SPR:n työntekijöiden kanssa on yllättänyt.

– Osasin varautua siihen, että ihmiset ovat olleet pitkään eristäytyneinä ja heillä on tarve kohdata toinen ihminen, mutta minut yllätti se, miten nopeasti ihmiset lähtevät puhumaan jopa perheensä tilanteesta tai kuolemanpelosta ventovieraan kanssa.

Stenius halusi vapaaehtoistöihin mukaan, koska haluaa tehdä oman osansa sen eteen, että Suomi pääsee takaisin normaaliin elämään. 

– Lähdin tähän mukaan, koska viimeinen vuosi on ollut turhauttava. Tuntuu, että vaikka tekee kaikkensa: välttää kontakteja, käyttää maskia ja peruu tapahtumia, niin vaikka tietysti se on auttanut välttämään tautiryppäitä, se ei ole positiivisesti edistänyt asiaa. Halusin tehdä jotain konkreettista normaalielämään palaamisen eteen.

– Tiedän, että koronavuosi on koetellut monia tosi raskaasti, varsinkin heitä, jotka ovat riskiryhmäläisiä. Tämä on varmasti ollut heille pelottava ja raskas vuosi. Haluan jakaa jotain omastani.

SRP:n ensiaputoiminnan koordinaattori Niina Hirvonen sanoo, että lisää vapaaehtoisia etsitään yhä. Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle on jo koulutettu satoja henkilöitä, mutta rekrytointi on yhä auki.

– Aamulla täällä oli neljä vapaaehtoistyöntekijää ja iltavuorossa kaksi. Iltavuoroonkin olisi voitu neljä ottaa, mutta ei ollut tarpeeksi ihmisiä.

Mukaan voi tulla kuka tahansa täysi-ikäinen, jolla on hyvät sosiaaliset taidot ja joka ei kuulu koronaviruksen riskiryhmään. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja