Espanjan hallitus auttaa Greta Thunbergia pääsemään YK:n ilmastokokoukseen – "Olisi hienoa saada sinut paikalle Madridiin"

Espanjan hallitus auttaa ilmastoaktivisti Greta Thunbergia matkustamaan Yhdysvalloista YK:n ilmastokokoukseen Madridiin.

–  Rakas Greta, olisi hienoa saada sinut paikalle Madridiin. Olet tehnyt pitkän matkan ja auttanut meitä kaikkia lisäämään tietoisuutta, avartamaan mieltä ja vahvistamaan toimintaa. Me autamme sinua mielellämme ylittämään Atlantin, kirjoitti Espanjan ympäristö- ja ilmastoministeri Teresa Ribera Twitterissä. Asiasta uutisoi espanjalaislehti El Pais.

Alun perin ilmastokokous oli tarkoitus järjestää Chilessä. Maa kuitenkin vetäytyi kokouksen isännöimisestä levottomuuksien vuoksi.

Elokuussa New Yorkiin ilmastokokoukseen purjehtinut Thunberg huomasikin pian olevansa jumissa väärällä puolella maapalloa. Niinpä hän pyysi perjantaina Twitterissä apua päästäkseen Atlantin valtameren yli Espanjaan.

– Näköjään olen matkustanut maailman toiselle puolen, väärään suuntaan. Jos joku voisi auttaa minua löytämään kulkuneuvon, olisin todella kiitollinen, Thunberg tviittasi Los Angelesista.

Ministeri jäi odottelemaan Thunbergin yhteydenottoa, mutta tarjouksesta ei kuitenkaan käynyt ilmi, kuinka matkanteko käytännössä tapahtuisi. Thunberg kieltäytyy lentomatkoista päästöjen takia.

Thunberg ei lauantai-iltana ollut vielä kommentoinut espanjalaisten kutsua sosiaalisessa mediassa.

YK:n ilmastokonferenssi on vuosittain järjestettävä YK:n jäsenmaiden välinen kokous. Madridin kokous on 25. laatuaan. 

Lue myös:

    Uusimmat