Espanjalaislehdet: Uhrit loukussa turmabussissa

Espanjalaislehtien mukaan suomalaisia kuljettanut linja-auto kääntyi törmäyksen seurauksena ympäri. El Mundo -lehden verkkoversion mukaan bussi ei pysähtynyt heti kohtalokkaan kaatumisen jälkeen, vaan se liukui eteenpäin katollaan vielä 50 metriä.

El Mundo kertoo, että useat turmapaikalla olleet silminnäkijät yrittivät auttaa bussiin loukkuun jääneitä suomalaisia ulos ajoneuvosta. Uhrit saatiin autosta kuitenkin vasta, kun onnettomuuspaikalle saapui kaksi suurta nostokurkea.

Maasturin kuljettaja sai lieviä vammoja

Myös turman aiheuttanut maastoauto syöksyi rajusti tieltä. Sen kuljettaja on sairaalassa. Hänen vammoistaan on kerrottu ristiriitaisia tietoja pitkin päivää. Carlos Haya -sairaalan lääketieteellinen johtaja tohtori Jose Antonio Trujillo on nyt kertonut, että miehen vammat ovat lieviä.

Silminnäkijöiden mukaan maasturista nousi törmäyksen jälkeen henkilö, joka käyttäytyi rauhallisesti ja sytytti ensitöikseen tupakan. Siitä ei ole varmaa tietoa, oliko kyseinen henkilö auton kuljettaja vai kyydissä ollut matkustaja.

Maastoauton kuljettajalla oli veressään alkoholia kaksinkertaisesti yli sallitun määrän. Hän puhalsi alkometriin noin yhden promillen. Espanjalaisviranomaisten mukaan auto on rekisteröity 28-vuotiaalle malagalaismiehelle, mutta vielä ei ole vahvistettu, ajoiko hän autoa turmahetkellä.

Tie onnettomuuspaikalla kaartuu loivasti, mutta näkyvyys on hyvä. Turmahetkellä tie oli liukas sateen vuoksi. Paikalle on pystytetty myös ohituksen kieltävä liikennemerkki, joka kuitenkin oli peitettynä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat