Esikoinen 40-vuotiaana – "Olen parempi äiti kuin olisin parikymppisenä voinut olla"

– Ei syödä linnun ruokaa! Ei kieltä sinne!

Haastattelu katkeilee, kun Kristina vahtii pihalla seikkailevia lapsiaan. Nelivuotias sekä vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen tyttö pitävät äidin kiireisenä.

Oli aika, jolloin Kristina ei olisi ikinä uskonut päätyvänsä tähän tilanteeseen. Silloin hän hoiti sairaanhoitajana omien lasten sijaan potilaita eikä tuntenut minkäänlaista halua tulla äidiksi.

– En kauheasti pitänyt lapsista tai osannut olla heidän seurassaan. Ajattelin, että ei minulle koskaan lapsia, kiitos, Kristina kertoo.

Edes ystävien kasvavat vatsat eivät muuttaneet mieltä.

– Päinvastoin – minulle tuli sellainen olo, että tuo ei todellakaan ole minua varten.

"Voisikin olla ihan mukavaa"

Kristinan ajatukset muuttuivat, kun hän 38-vuotiaana tapasi nykyisen miehensä.

– Minusta vain alkoi tuntua siltä, että vanhemmuus voisikin olla ihan mukavaa. Asiaan vaikutti ehkä se, että miehelläni oli ennestään kuusivuotias tytär, jonka kanssa tykkäsin viettää aikaa, Kristina sanoo.

– Yrittämään alkaessa tiedostimme, että korkean ikäni takia mitään ei ehkä tapahtuisi. Siinä tapauksessa olisi vain pitänyt hyväksyä, että niin oli tarkoitettu.

Mutta jo kuuden kuukauden jälkeen tärppäsi.

– Muutamat ystävät ja sukulaiset olivat yllättyneitä, että käänsin kelkkani niin totaalisesti. Mutta kaikki olivat silti onnellisia puolestani.

Äidinrakkaus tuntui heti

Raskaus oli hankalahko.

– Kärsin kaikenlaisista tuki- ja liikuntaelinvaivoista sekä iän ja ylipainon mukanaan tuomasta verenpainetaudista. Koska kyseessä oli esikoiseni ja ikää jo lähes 40 vuotta, jouduin – tai oikeastaan sain – myös käydä neuvolassa tavallista useammin.

Seulontoihin pariskunta ei niskapoimu-ultraa lukuun ottamatta ottanut osaa.

– Ajattelimme, että jos jotain on, niin sen näkee sitten, kun lapsi syntyy.

Odotuksen loppuvaiheessa Kristina sairastui raskausmyrkytykseen. Sen takia synnytys jouduttiin käynnistämään etuajassa. Synnytys kesti seitsemän tuntia ja oli "todella helppo".

Kun Kristina ensimmäistä kertaa sai oman lapsen syliinsä, hän oli 40-vuotias.

– Se tuntui aivan uskomattomalta. Olin niin kauan ollut sitä mieltä, etten koskaan tulisi hankkimaan lapsia, mutta lopulta tyttö oli kuitenkin hartaasti odotettu ja toivottu. Äidinrakkaus iski saman tien, Kristina kertoo.

Toinen tyttö 42-vuotiaana

Vauva-aika sujui mukavasti.

– Olin tosin ehkä vähän ylihötkyilevä äiti. En tiedä, johtuiko se siitä, että kyseessä oli esikoiseni ja minä iäkkäämpi vai siitä, että hoitoalalla työskennelleenä tiesin, mitä kaikkea voisi sattua. Pelkäsin kaikenlaista etukäteen, mutta vauva oli todella helppo. Etukäteen eniten kammoamani yöheräämisetkin jaksoin valvoa hyvin.

Esikoisen kasvettua Kristina alkoi haluta toista lasta. Sitä piti yrittää jo hiukan kauemmin, yhdeksän kuukautta.

– Hermoilin onnistumista, koska olin taas vähän iäkkäämpi. Toinen lapsemme onkin oikein tekemällä tehty. Olin hänen syntyessään 42-vuotias.

Kummatkin tytöt ovat terveitä.

– Toiveissa oli kolmaskin lapsi, mutta se haave on tavallaan haudattu. Koska olen jo 44-vuotias, enää tuskin tärppää. Mutta kyllä se toive taustalla säilyy – tulee, jos on tullakseen.

Kaveriäidit nuorempia

Kristina on ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä lähtien.

– Arkemme on suhteellisen rauhallista. Vanhempi tyttö käy muutaman kerran viikossa kerhossa. Minä hoidan lapsia ja kotia ja tapaan äitikavereita, Kristina kertoo.

Oman ikäisiä äitejä lähietäisyydellä ei ole.

– Kaikki ovat minua nuorempia. Suurimmillaan meillä on ikäeroa parikymmentä vuotta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska olemme samassa elämänvaiheessa. Internetin kautta pidän yhteyttä muutamaan oman ikäiseeni äitiin.

Edelleen epävarmuutta

Kristina myöntää, että hänen ajatuksensa lapsista ja äitiydestä ovat muuttuneet täysin omien tytärten myötä.

– Nuorena ihmettelin, kun kavereiden elämään ei muka mahtunut mitään muuta kuin lapset. Nyt olen itse ihan samanlainen. Arvostan äitiyttä ja kotiäitejä todella paljon ja ymmärrän, miksi ihmiset ylipäänsä haluavat jälkikasvua.

– Ehkä en aikaisemmin liiemmin pitänyt lapsista osittain siksi, etten ollut koskaan saanut viettää aikaa heidän kanssaan. Nyt rakastan omia lapsiani ihan hirveästi, ja muidenkin lapsista tykkään paljon enemmän kuin ennen.

Epävarmuus vieraiden lasten kanssa ei silti ole täysin hävinnyt.

– Kun hiljattain juhlimme esikoisen syntymäpäiviä ja kylässä oli 12 lasta, en oikein tiennyt, miten heidän kanssaan olisi pitänyt olla, Kristina naurahtaa.

Aamut alkavat halauksella

Onko Kristina koskaan toivonut, että olisi perustanut perheen aikaisemmin?

– Kyllä. Varsinkin viime aikoina, kun toiveet kolmannesta – ja neljännestä ja viidennestä ja ties kuinka monennesta – lapsesta on oikeastaan täytynyt unohtaa, niin kieltämättä harmittaa. Toisaalta en aikaisemmin ole ollut sellaisessa elämäntilanteessa, johon lapset olisivat sopineet. Ei niitä olisi voinut hankkia esimerkiksi alkoholistimiehen kanssa.

Hankalimmaksi äitiydessä Kristina kokee sen, kuinka vaikeaksi lastenkasvatus on tehty nykyään.

– Joka puolelta tulee kamalat paineet, mitä saa tehdä ja mitä ei. Yhteiskunta ja muut äidit arvostelevat toisten kasvatusta. Eri ihmiset toimivat eri ideologioiden mukaan, ja varsinkin nuoremmat äidit ovat aika kärkkäitä arvostelemaan, Kristina sanoo.

– Erityisesti esikoisen kanssa oli hirveän hankalaa, kun yritin sopia jokaiseen muottiin. Lastenkasvatukseen liittyviä oppaita ja sivustoja lukiessa meinasi iskeä stressi. Toisen lapsen kanssa olen jo oppinut hoitamaan asiat omalla tavallani.

Ihanaa äitiydessä on Kristinan mielestä "oikeastaan kaikki".

– Saan katsoa joka päivä, kun lapset touhuavat ja kasvavat. Aamut alkavat sillä, että he tulevat viereen ja halaavat.

– Kaltaisteni iäkkäämpien äitien kanssa juteltuani tiedän, että meistä todella monia kritisoidaan siitä, ettemme olisi ajatelleet lapsen parasta – ettei lapselle olisi hyväksi, että on vanhat vanhemmat. Itse en näe asiaa niin. Olen varma, että olen nyt paljon parempi äiti kuin olisin parikymppisenä koskaan voinut olla.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran huhtikuussa 2013.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com