Vauhtinsa kanssa Viron MM-rallissa tuskaillut Esapekka Lappi onnistui löytämään vauhtia päivän kuudennella erikoiskokeella.
Ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen Rally1-autolla MM-sarjassa ajava Lappi jäi tasaisesti muista koko perjantain, vaikka hänen lähtöpaikkansa oli mitä mainioin.
– Hyvin tuli tämäkin, että ei minulla mitään valittamista ole omasta ajamisestani. Kyllä me koetamme tulla, mutta mieltä vetää matalaksi aina, kun näkee tuon ajan. Varsinkin, kun olet hitain, se nakertaa aika lailla kuin pientä oravaa, Lappi harmitteli hävittyään viidennellä erikoiskokeella jälleen viisi sekuntia lisää.
Siirtymällä Hyundai-kuski päätti ottaa työkalut ja ohjat omiin käsiinsä. Lopulta hän oli muun muassa Toyotan Sebastien Ogier, Elfyn Evansia ja Takamoto Katsutaa nopeampi.
– Jotain positiivista tähän päivään, Lappi sanoi.
– Taas muutin autoa eri suuntaan. Ja ihan omin päin, että en paljon inssille soitellut. Nyt lähdettiin tänään ekaa kertaa oikeaan suuntaan.
Avauspäivän päätteeksi Lapilta kysyttiin vielä, mitä muutoksia hän oli tehnyt autoonsa.
– Jotain, mikä oli mahdollista: jotain jousitukseen ja voimansiirtoon, Lappi kommentoi.
Viron MM-rallia johtaa ennen perjantain jälkeen Toyotan Sami Pajari, joka ajoi pohja-ajan hurjasti päivän jokaisella seitsemällä erikoiskokeella.

