Eri lämmitysratkaisut
Asun Suomenlinnassa yli 100-vuotiaassa hirsitalossa, johon tulee 1982 asennettu kaukolämmitys. Lämpökeskus on ollut yhteinen toisen talon kanssa. Nyt kesäkuun lopussa yhteisomistus puretaan ja lämpökeskus jaetaan talojen kesken ja molemmat hankkivat omat lämmityslaitteensa. Ne ovat jo ikäloput, joten uusiminen olisi aiheellista muutenkin.
Ongelma ei olekaan tämä, vaan se, että oman taloni toisen asunnon omistaja haluaa vaihtaa meidän lämmityksemme sähköksi. Minusta idea on päätön, siinähän pitää uusia patteristoja myöten kaikki, kun muuten tarvitsisimme vain uudet lämmityslaitteet, yhden sähkölämmitteisen vesijohdon vedon ja hieman seinän muurausta. Hänen mielestään olemme päättämässä lämmitysjärjestelmästä, minun mielestäni olemme päättämässä vain siitä, minkä urakoitsijan palkkaamme asentamaan uudet laitteet.
Miten etenen? Mitä asioita minun pitää selvittää? Onko valmiita vertailuja olemassa?
Jos lämmönjakoverkostonne on hyväkuntoinen, on järjetöntä muuttaa koko lämmitysmuotoa. Toisaalta voihan sähkölläkin lämmittää vettä, jota putkistoissanne kierrätetään. Mielestäni teidän kannattaisi ottaa yhteyttä LVI-alan konsulttiin / suunnittelijaan, joka kertoo teille mikä on taloudellisesti kannattavin ratkaisu. Puolueetonta tietoa lämmittämisestä löytyy osoitteesta www.motiva.fi
Uusimmat
-
06:02
Mestaruus jo Kalle Rovanperän ulottuvilla – tässä Chilen MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
05:40
Riita shakkipelistä johti raakaan paloittelumurhaan – Kuortin ABC-aseman viereisestä sorakasasta tehtiin karmea löytö
-
05:39
Italian etsityin mafiapomo on kuollut sairaalassa
-
05:34
Ranska vetäytyy – Nigerin sotilasjuntta mielissään
-
05:28
Lähipäivinä vaihtelevaa ja lämmintä säätä
-
05:23
Brittihävittäjät osallistuvat Suomessa sotaharjoitukseen suoraan lentotukialukselta
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
Lataa lisää