Epäilyttävä tekstiviesti leviää suosittujen sovellusten käyttäjille – älä reagoi!

Euroopassa kiertää tekstiviestein Android-käyttäjien puhelimiin leviävä haittaohjelma, kertoo tietoturvayhtiö FireEye.

Tapauksia on raportoitu ympäri Eurooppaa ja sen epäillään leviävän edelleen. Tekstiviestein leviäviä haittaohjelmia on havaittu jo Italiassa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa.

Tekstiviestissä käyttäjää pyydetään tarkistamaan tietonsa tekstiviestissä olevan linkin takana. Linkkiä klikkaamalla asentaa kuitenkin puhelimeensa haittaohjelman. Esimerkiksi tanskalaisille kohdennetussa huijauskampanjassa tekstiviestin lähettäjä esiintyi postin nimissä.

Haittaohjelma toimii siten, että se jää seuraamaan käyttäjän avaamia sovelluksia. Kun käyttäjä avaa tietyn sovelluksen, kirjautumisnäkymän päälle asettuu kalasteluohjelma. Ulkoasultaan kalasteluyritystä on vaikeaa huomata, sillä ne on suunniteltu tarkkaan. Käyttäjän kirjautuessa sovellukseen tunnuksillaan, haittaohjelma kirjaa ne talteen.

Haittaohjelmaa on havaittu muun muassa Danske Bankin MobilePayn, WhatsAppin, Google Playn ja Youtuben käytön yhteydessä.

Tietoturvayhtiö muistuttaa aina lataamaan sovelluksensa luotettavista lähteistä. Mikäli vastaan tulee linkkejä, joiden alkuperä ei vaikuta täysin luotettavalta, kannattaa jättää klikkaamatta niitä.

Varoituksista huolimatta kyseisiä linkkejä on klikattu jo satoja tuhansia kertoja.


Lähde: Fireeye.com

Lue myös:

    Uusimmat