Vuonna 2005 Miss Suomeksi kruunattu Hanna Poulsen (o.s. Ek) odottaa esikoistaan.
Missinä tunnettu Hanna Poulsen (o.s. Ek) ja ravintoloitsija Henrik Poulsen saavat pian perheenlisäystä. MTV.fi tavoitti onnellisen odottajan vahvistamaan ilouutisen. Kesällä 2011 kihlautunut pari vihittiin kesäkuussa 2012 Porvoon tuomiokirkossa.
– Laskettu aika on alkuvuodesta, tammikuun alussa, 29-vuotias Poulsen kertoo.
– Fiilikset ovat tosi hyvät ja olemme iloisia. Olen voinut hyvin ja kaikki on mennyt hienosti.
Lapsen sukupuolta Poulsen ei paljasta, mutta kertoo parin valmistautuneen vauvan tuloon.
– Kaikki on valmiina ja vähän jännittää, mutta hyvillä fiiliksillä.
Missin raskaudesta uutisoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti nettisivuillaan.

