Entinen SDP:n kansanedustaja Matti Saarinen on kuollut 74-vuotiaana nopeasti edenneeseen haimasyöpään.
Tiedon kuolemasta kertoi Saarisen muistelmateoksen kirjoittaja Jaakko Puomila.
Lohjalla syntynyt Saarinen toimi kansanedustajana vuosina 1987–1991 ja 1995–2015. Ennen kansanedustajakauttaan hän työskenteli Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymän talousjohtajana.
Hän toimi myös Lohjan kaupunginvaltuustossa 1980- ja 1990-luvuilla.
Monipuolisesti liikuntaa harrastanut Saarinen oli pitkään valtion liikuntaneuvostossa ja Veikkauksen hallintoneuvostossa.
Saarisen kuolemasta uutisoivat aiemmin tiistaina ainakin Helsingin Sanomat ja Yle.
Uusimmat
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
12:02
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
Lataa lisää