Ensitreffit alttarilla -parit julki – he sanovat tuntematta tahdon!

Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmas kausi on startannut! Tutustu nyt sarjassa nähtäviin pareihin!

Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmannella tuotantokaudella asiantuntijoina toimivat psykologi Tony Dunderfelt, logoterapeutti Elina Tanskanen sekä teologi ja rakkausasiantuntija Jason Lepojärvi.

Asiantuntijoilla oli vastuullinen tehtävä löytää kolme parhaiten yhteensopivaa paria. Ohjelmassa asiantuntijoien valitsemat parit menevät naimisiin ensitapaamisella. Vaikka ehdokkaita oli todella runsaasti, tehtävä ei ollut helppo.

– Asiantuntijoilla oli eri näkemyksiä, mikä on luonnollista. Mutta loppuen lopuksi päädyttiin vääjämättä näihin eikä mitenkään muuten oikein voisi olla, Dunderfelt kertoo MTV.fille.

Koko asiantuntijakolmikko on erittäin tyytyväinen ohjelmassa nähtäviin pareihin. Tutustu nyt rohkeisiin heittäytyjiin:

He menevät naimisiin ensisilmäyksellä!


Tiina ja Samuel


34-vuotias Tiina on sanavalmis ja nauravainen nainen. Hän on koulutukseltaan BBA-tradenomi ja työskentelee pankissa.

Samuel on 32-vuotias, keskustan sykkeessä viihtyvä liiketoiminnan kehityspäällikkö. Hän on opiskellut tuotantotalouden ylemmän korkeakoulututkinnon ja työskennellyt mm. konsulttina. 

 – Ehdoton plussa on heidän itsetuntemus ja halu kasvaa ja kehittyä yhdessä. He ovat sanavalmiita, mutta mitä jos tulee ristiriitatilanne? Pystyykö Samuel vastaamaa Tiinan temperamenttiin, asiantuntijat pohtivat.

Milla ja Kimmo


Milla on 27-vuotias, sosiaalinen ja menevä nainen.  Koulutukseltaan Milla on restonomi ja työskentelee tällä hetkellä lentokentällä.

31-vuotias Kimmo kuvaa itseään positiiviseksi, kiltiksi ja huumorintajuiseksi mieheksi. Hän haaveilee ihanasta vaimosta ja lapsista.

– Toivottavasti he löytävät uusia puolia itsestään toistensa kautta. Sitä kautta voi löytyä vaikka mitä uutta elämälle, asiantuntijat miettivät.

Heidi ja Mikko


Heidi on 31-vuotias viehättävä ja taiteellinen nainen, joka työskentelee englannin ja espanjan lehtorina yläasteella.

30-vuotias Mikko on sosiaalinen, iloinen ja urheilullinen nuori mies. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri ja työskentelee sijoitusasiantuntijana sekä varainhoitajana. 

– Heidillä ja Mikolla on sama energiataso ja huumori. He ovat myös molemmat vastuullisessa työssä, asiantuntija Tony Dunderfelt kuvailee parin yhteneväisyyksiä.


ENSITREFFIT ALTTARILLA AVAlla tiistaisin klo 21.00!

Lue myös:

    Uusimmat