Ensimmäinen ekologisen muodin showroom avataan Helsinkiin

Eko-ompelimo Remake EkoDesiginin ympärille syntyy kokonainen ekologisuuden, kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin keskittymä Helsingin sydämeen.

Pohjoismaiden ensimmäinen eko-ompelimo Remake EkoDesign on muuttanut uusiin 420 neliön tiloihin Helsingin Hakaniemeen. Liiketilan yhteyteen avataan samalla Helsingin ensimmäinen ekomuodin show room -tila sekä pysyvä näyttelytila ITE-taiteelle. Tiloihin tulee myös ekokampaamo Fa'Milja.

– Löysimme uuden liiketilan Hakaniemen kauppahallin kupeesta, ja koska se on peräti 420 neliön kokoinen, pystymme tarjoamaan edullista liike-, myynti- ja työtilaa myös muille toimijoille, Remaken Mirjami Malleus-Lemettinen kertoo.

– Haluamme tehdä tästä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden tilan, matalan kynnyksen paikan, johon ihmiset voivat piipahtaa tekemään töitä ja vaihtamaan ideoita.

Uusi vaatemallisto työllistää nuoria suunnittelijoita

Remaken uudet liiketilat avataan virallisesti keskiviikkona. Samana päivänä esitellään Remaken ensimmäinen oma vaatemallisto, Remade by Remake. Se syntyi projektista, jonka avulla yritys auttaa nuoria suunnittelijoita alkuun urallaan. Kevätmallistonsa esittelevät Nora Elstelä, Mila Kuisma, Tyyra Juka, Päivi Leino sekä Timo Karvonen.

– Olemme palkanneet kuusi nuorta tekijää osa-aikaisiin työsopimuksiin, ja tarjoamme heidän käyttöönsä työtilat, laitteet ja materiaalit sekä kunnollisen osuuden tuotteiden myynnistä. Haluamme tällä tavalla panostaa entisestään yrityksemme yhteiskunnalliseen ulottuvuuteen, laittaa hyvän kiertämään, Malleus-Lemettinen valottaa.

Remake EkoDesign juhlii keskiviikkona kolmivuotissyntymäpäiväänsä. Se oli toimintansa aloittaessaan Pohjoismaiden ensimmäinen eko-ompelimonimikettä ja EkoDesign-termiä käyttänyt yritys, ja se on ollut mukana perustamassa Suomen yhteiskunnalliset yritykset ry:tä vuonna 2009.

MTV3/Helmi

Kuvat: Marko Saari ja ReMake EkoDesign

Lue myös:

    Uusimmat