Englantilaislehti hyökkää: "Alonson mestaruus olisi turmeltunut"

Englantilaislehti Daily Mail hyökkää harvinaisen kovasanaisesti Ferrarin Fernando Alonson häämöttävää maailmanmestaruutta vastaan.

- Fernando Alonson ammattiuralla on koskaan ollut vain yksi henkilö, jolla on merkitystä: hän itse. Se on osa hänen nerouttaan, mutta se myös laittaa kysymysmerkin hänen sopivuudelleen formula ykkösten maailmanmestarisuosikiksi, lehden toimittaja Jonathan Mcevoy kirjoittaa.

MM-sarjan kärkeen 11 pisteen turvin Koreassa noussut Alonso sai Saksan GP:ssä 7 lisäpistettä tallikaveri Felipe Massan luovutettua voiton espanjalaiselle sääntöjenvastaisella tallimääräyksellä. Daily Mail ei sulata sitä, että Alonsolla on pisteitä, jotka on hankittu lajia vahingoittaneella tavalla.

- Se ei ollut teoreettista edes silloin, koska oli olemassa mahdollisuus, että hän voittaisi mestaruuden niiden epärehellisesti hankittujen 7 pisteen marginaalilla. Nyt kun hän johtaa sarjaa 11 pisteellä hyödynnettyään Korean GP:ssä Red Bullin kilpakumppanien epäonnistumisen, vaara on selvästi todellinen.

Tämänvuotinen mestaruus olisi Alonsolle jo uran kolmas.

- Se saavutus, jota Alonso lähestyy – riippuen kahden viimeisen kisan Brasilian ja Abu Dhabin tuloksista – on moottoriurheilun kuolemattomien seuraan nouseminen. Kolme maailmanmestaruutta on formula ykkösissä suuruuden mitta. Vain kahdeksan kuljettajaa on tehnyt sen. On surullista, että hän saattaa liittyä heihin voittamalla MM-sarjan, joka olisi turmeltunut, riippuen mahdollisen voiton marginaalista, lehti kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat