72-vuotias Elton John joutui keskeyttämään keikkansa sunnuntaina Aucklandissa.
Sir Elton Johnin keikka Uudessa-Seelannissa sai sunnuntaina dramaattisen käänteen, kun artisti joutui keskeyttämään konsertin yllättäen.
– Menetin ääneni täysin. En voi laulaa, tähti ilmoitti Aucklandissa Mount Smart Stadiumin yleisölle kesken konserttinsa.
– Minun täytyy nyt mennä. Olen pahoillani, hän pahoitteli ja vaikutti BBC:n mukaan itsekin silmin nähden järkyttyneeltä tilanteesta.
Lue myös: Elton John sairastui vakavasti kiertueella
72-vuotias tähti nojasi pianoonsa, puhkesi kyyneliin ja ravisteli päätään murheellisen näköisenä.
Uutistoimisto Reutersin videokuvan perusteella yleisö otti tilanteen kuitenkin hyvin ja osoitti tukensa artistille suurin suosionosoituksin, kun tämä saatettiin pois lavalta muutaman avustajan avulla.
Myös Reutersin haastattelema fani suhtautui tilanteeseen ymmärtäväisesti.