Elinkeinoministeri Lintilä: Sähköhyvitykset eivät vaaranna säästötavoitetta
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan suomalaiset odottavat, että erilaiset tuet näkyvät suoraan sähkölaskussa. Siksi jo hyväksyttyihin toimiin liittyy hänestä ongelma.
– Vero- ja tukimallien ongelmana on se, että aika harva lähtee hakemaan verokorttiin muutosta, Mika Lintilä totesi toimittajille eduskunnassa.
Arvonlisäveron laskeminen ei myöskään näy ihmisille, sillä hinnat ovat samalla nousseet, Lintilä sanoi.
Eduskunta on aiemmin hyväksynyt väliaikaisena toimena sähkön arvonlisäveron alentamisen alle puoleen normaalista. Lisäksi tammikuun alusta voimaan tulee sähköenergialaskujen perusteella tehtävä kotitalousvähennys sekä Kelasta haettava pienten kotitalouksien sähkötuki.
Lintilän mukaan jonkinlainen laskutusraja on todennäköisin malli, kun uutta mallia kalliimpien sähkölaskujen hyvittämiseksi pohditaan.
– Keskustelu pitäisi käydä vähittäismyyjän ja valtion välillä. Eli silloin se näkyisi konkreettisesti kuluttajan laskussa, hän sanoi.
Hänestä mallin, jota lähdetään edistämään, pitäisi olla tiedossa ennen joulua. Sen sijaan hänellä ei ole tarkkaa arviota siitä, milloin hallituksen esitys voitaisiin saada voimaan.
SDP esitti eilen hintakattoa, puolueet keskustelevat maanantaina
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kutsunut eduskuntapuolueet koolle maanantaiksi käsittelemään sähkön korkean hinnan kompensointia kuluttajille. SDP esitti eilen sähkölle hintakattoa, joka olisi alle 20 senttiä kilowattitunnilta. Lintilälle SDP:n esitys tuli yllätyksenä.
– Eilisen jälkeen rajoitukset kehysten suhteen poistuivat, koska pääministeripuolue ilmoitti, että se haluaa lähteä ajamaan tätä mallia, ja sen jälkeen ilmoitin omalle virkamieskunnalle, että haluan vain malleja ja otetaan pois tämä rahoituksellinen raami siitä. Aiemmin olen pitänyt kiinni siitä, että pysytään kehyksissä, Lintilä sanoi.
Hänen mukaansa elinkeinoministeriössä on ollut "koko ajan" valmisteilla useampia tukimalleja, joista puolueet pääsevät maanantaina käymään neuvottelua.
Kuluja tullaan kattaamaan monia vuosia
Hänestä on järkevää tehdä toimia, joilla pystytään puuttumaan kansalaisten sähkölaskuihin.
– Samalla kyllä puolueiden tulee ottaa yhteisesti vastuu siitä, että näitä kuluja tullaan kattamaan vielä monia vuosia.
Lähiajan päätökset koskevat kotitalouksia, mutta tilanne on Lintilän mukaan vakava myös yrityksille. Hän sanoi, että jos hintakatto tulisi voimaan, se koskisi myös maataloutta.
Lintilä ei usko väitteisiin siitä, että sähkön hinnannousun hyvityksillä vaarannettaisiin tavoite sähkön säästämisestä.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää