Norjalainen Andreas Mikkelsen ajoi Ruotsin MM-rallin kärkeen lyötyään Sebastien Ogierin Finnskogenin erikoiskokeella.
Ogier jäi vain 0,7 sekuntia Volkswagen-tallikaverinsa ajasta, mutta se riitti nostamaan Mikkelsenin ykköseksi 0,2 sekunnin erolla.
- Kun kaikki kaverisi ja perheesi ovat täällä, silloin haluaa pärjätä, Mikkelsen viittasi WRC:n ralliradion haastattelussa siihen, että Finnskogenin erikoiskoe on Norjan puolella.
Volkswagen-kuljettajat siirtyivät jälleen kolmoisjohtoon, kun Jari-Matti Latvala oli erikoiskokeen kolmanneksi nopein. Latvala nappasi kokonaiskisan kolmossijan Ott Tänakilta, joka ei yltänyt kärjen vauhtiin Finnskogenissa.
- Menetimme hieman aikaa lopussa. En ole täysin tyytyväinen enkä tiedä, miksi hävisin aikaa, Latvala harmitteli.
Fordin Mikko Hirvonen on kilpailussa viidentenä 6,1 sekunnin päässä Tänakista.
- Tuli ihan hyvin, mutta olisi pitänyt olla rohkeampi. Tuli vähän pataan, kuudenneksi nopeimman ajan kellottanut Hirvonen sanoi.
Hyundain Juho Hänninen ajaa rallissa kymmenentenä.
Torstaina ajetaan vielä yksi erikoiskoe.

