Latvala: Tietyillä pätkillä sitikat tulevat kovaa

(Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)
(Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)
Julkaistu 31.07.2010 10:35(Päivitetty 31.07.2010 13:25)

Neste Oil Rallia johtava Jari-Matti Latvala kertoo ajaneensa riskillä aamun kolmella erikoiskokeella.

Lauantaina ajetuilla erikoiskokeilla Latvala on lisännyt johtonsa 9,1 sekunnista 22,5 sekuntiin.

- Aamun ensimmäinen erikoiskoe lähti hyvin liikkeelle. Toinenkin tuli mielestäni hyvin, mutta jostain syystä jäimme sitikoille. Ehkä se johtui ensimmäisestä ajovuorostani, en ole varma, Latvala kertasi huoltotauolla.

Päivän kolmannella Surkeen erikoiskokeella Latvala teki huikean pohja-ajan, johon Citroen-kuljettajilla ei ollut mitään saumoja vastata.

- Siinä erikoiskokeelle tultaessa kiukku kasvoi. Kun näin, että tie oli vielä kostea, niin päätin että nyt mennään ja katsotaan. Tuli hyvin, Latvala kertasi.

Lauantain aikana Ranskan Sebastien Ogier on noussut toiselle sijalle ohi Norjan Petter Solbergin. Pahimpana uhkaajanaan Latvala pitää juuri Ogieria.

- Ogier jännittää, koska tietyillä pätkillä sitikat tulevat kovaa. Petterillä ei ole kokemusta näistä pätkistä viime vuodelta, kun hän keskeytti silloin ensimmäisenä päivänä, Latvala kuvaili.

Latvalan mukaan hän ei voi ajaa koko ajan täydellä riskillä.

- Otin riskiä ensimmäisellä ja kolmannella erikoiskokeella. Riskiä täytyy ottaa fiksusti, eikä ajaa koko ajan limiitillä, Latvala summasi.

Lue myös:
EK14: Latvalalla hurja hyökkäys päällä