EK: Velkakriisi heijastuu yritysten suhdannenäkymiin

Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet viime keväästä, ja myös alkukesä tuotti lievän pettymyksen varsinkin teollisuusyrityksille, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tekemästä suhdannebarometrista. Huolia ovat aiheuttaneet useiden maiden velkakriisit.

EK:n mukaan suomalaisyritysten suhdannenäkymät lähikuukausille ovat jonkin verran aiempaa epävarmemmat. Hajonta yritysten sekä toimialojen välillä on kasvanut kesän aikana selvästi.

Yritykset odottavat kuitenkin loivan suhdannenousun jatkumista loppuvuonna. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan pääosin keskinkertaiseksi.

– Kasvavan epävarmuuden keskellä on huolehdittava kaikin keinoin kilpailukyvystä niin poliittisessa päätöksenteossa kuin työmarkkinoillakin. Useiden maiden velkakriisit ja rahoitusmarkkinoiden levottomuus ovat kasvattaneet huomattavasti yritysten epävarmuutta ja varovaisuutta, kertoo EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen.

Lue myös:

    Uusimmat