Eivät olleet uskoa silmiään: Vanhemmille syntyi nelijalkainen vauva

Lääkärit ehdottivat leikkausta ylimääräisten jalkojen poistamiseksi, mutta vanhemmat eivät suostuneet. 

Intialaisvanhempien iloinen perhetapahtuma kiiri ympäri maailman erikoisesta syystä. Äiti Sulekha Mori, 35, synnytti terveen vauvan, jolla oli molemmat sukupuolielimet, sekä neljä jalkaa.

Lapsi painoi syntyessään hieman alle kolme kiloa, ja hän on perheen kuudes lapsi.

Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset, sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE suosittelee, ettei ulkoisia sukupuoliominaisuuksia muokkaavia toimenpiteitä tehdä, ennen kuin lapsi itse voi määritellä sukupuolensa.

Lähde: Transtukipiste

Sulekha ja aviomies Pratap Mori eivät olleet uskoa silmiään tavatessaan perheen uusimman tulokkaan. Lääkäreiden mukaan ylimääräiset jalat voivat kertoa kaksosista, joista toinen ei kuitenkaan kehittynyt loppuun asti.

Vanhemmat eivät olleet tietoisia tilanteesta, sillä raskautta ei seurattu.

Lääkärit ehdottivat leikkausta ylimääräisten jalkojen poistamiseksi, mutta vanhemmat eivät suostuneet vauvan menettämisen pelossa. Perhe halusi viedä vauvan kotiin.

– Olemme kuitenkin käskeneet heitä tuomaan vauvan takaisin niin pian kuin mahdollista, jos he toivovat sen selviävän, lääkärit kommentoivat Mirror-lehdelle.

Lähde: Caters news, Mirror

***

Lue myös:

    Uusimmat