Ei aina vain huono juttu – tiesitkö näistä stressin hyvistä puolista?
Pitkittynyt stressi tuhoaa ihmisen terveyttä monin eri tavoin, mutta stressissä on myös hyviä puolia.
Stressi nähdään monesti kielteisessä valossa, eikä syyttä. Pitkittynyt stressi on seksielämän ykkösvihollinen, altistaa sydän- ja verisuonitaudeille ja saattaa jopa kutistaa aivoja.
– Pitkään jatkunut stressi voi pahentaa tai laukaista mitä tahansa sairautta, kertoi työterveyspsykologi Tuuli Viranta-Naulapää MTV Uutisille vuonna 2016.
Time-uutissivuston haastattelema psykologian professori kertoo, että stressi ilmenee, kun ihminen tuntee voimavarojensa ja tavoitteidensa olevan epätasapainossa.
Stressiä on tutkijoiden mukaan kahdenlaista: negatiivista ja positiivista. Negatiivinen stressi on ahdistusta vaikeasta asiasta, kuten erosta. Positiivinen stressi on jännitystä esimerkiksi uuden työn aloittamisesta.
Kuten jo termi positiivinen stressi kertoo, stressillä voikin olla myös myönteisiä vaikutuksia. Timen haastattelemat psykiatrian asiantuntijat listasivat, mitä hyötyä stressistä on ihmiselle.
1. Lisää motivaatiota
Pieni määrä stressiä voi auttaa saamaan asioita aikaiseksi. Esimerkiksi töihin tai opiskeluun liittyvä aikaraja voi auttaa ihmistä keskittymään asiaan ja käyttämään siihen enemmän aikaa. Kuten on sanottu: deadline on paras kannustin.
2. Stressi voi kasvattaa itseluottamusta
Stressi pakottaa ihmisen ratkaisemaan edessä olevan ongelman. Tämän ansioista ihmisestä tulee sinnikkäämpi ja hänelle kertyy taitoja, jotka voivat olla merkittävässä roolissa tulevaisuuden haasteita ratkaistaessa. Ongelmien selättäminen voi lisätä henkilön itseluottamusta, sillä hän kokee pystyvänsä hallitsemaan hankaliakin tilanteita.
Stressaavasta tilanteesta selviytyminen opettaa ihmistä myös kohtaamaan pelkojaan niiden välttelyn sijaan. Pelko ei tunnu enää yhtä pahalta, kun sen on jo kerran selättänyt.
3. Stressi voi auttaa luomaan ihmissuhteita
Stressistä puhuminen samanlaisia tuntemuksia kokevien ihmisten kanssa voi auttaa rakentamaan ihmissuhteita. Avoimuus yleisestä tunteesta auttaa samaistumaan toiseen, mikä voi vahvistaa ihmissuhteita.
– Suuri osa ystävyys- tai perhesuhteistamme ei olisi samanlaisia, jos emme tukisi toisiamme raskaiden aikojen läpi, sanoo psykologian professori Kathleen Gunther.
4. Stressi on osa merkityksellistä elämää
Elämä ilman kohtuullista stressiä ei ole välttämättä stressitöntä elämää parempaa. Opiskeluun ja työelämään liittyy stressiä, joka auttaa meitä oppimaan, valmistumaan, löytämään työpaikan ja kehittymään työssämme. Vaikka tavoitteeseensa päästäkseen joutuisi hieman stressaamaan, on lopputulos monesti palkitseva.
LUE MYÖS: Haluatko oikeasti menestyä? On aika luopua perfektionismista ja muista myrkyllisistä tavoista
Lähde: Time
Uusimmat
-
12:43
Mies kuoli yliajossa Hämeenlinnassa – epäilty on otettu kiinni
-
12:28
Pikku-Huopalahden murhatutkinta etenee: Poliisi löysi tekopaikan läheltä aseen
-
12:27
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
Lataa lisää