Psykologit kertovat, miten toimia, jos tuleva viikko alkaa ahdistaa jo sunnuntaina.
Sunnuntai on monelle vapaapäivä, mutta iltaa kohden rentoutunut olo voi vaihtua epämiellyttävään tunteeseen pian koittavasta maanantaista. Pahaksi yltyneestä ahdistuneisuudesta voi seurata fyysisiä oireita, kuten vatsavaivoja, sydämen sykkeen kiihtymistä sekä nukahtamisvaikeuksia.
Ajan kulkua ei voi pysäyttää, mutta "sunnuntaiahdistusta" voi helpottaa.
1. Viimeistele työt perjantaina
Psykologi Jolanta Burke kertoo Conversation-sivustolla, että usein "sunnuntaiahdistuksen" syynä ovat keskeneräiset tehtävät, jotka odottavat tekijäänsä maanantaina. Stressaaminen lyö leimansa vapaapäivään ja voi vaikeuttaa nukkumista maanantaita edeltävänä yönä.
Työt kannattaisikin viedä maaliin ainakin suurimmilta osin ennen viikonloppurientoja, jolloin uusi viikko on mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä.
Perjantain työpäivän päätteeksi mielikin saattaa kaivata siivousta. Hetken omistaminen työviikon purkamiselle voi auttaa välttämään epämiellyttävät tunteet sunnuntaina.
Lue myös: 5 harmittomalta tuntuvaa tapaa, jotka oikeasti tekevät sinut ärtyneeksi
2. Suunnittele kivoja asioita
Tulevasta viikosta stressaamista voi helpottaa, jos odotettavissa on muutakin kuin ikäviä työtehtäviä. Viikolle suunnitellut kivat asiat, kuten ystävien tapaaminen tai elokuviin meneminen, auttavat suhtautumaan töihin palaamiseen positiivisemmin.

