5 pitkittyneen stressin oiretta – oletko huomannut omalla kohdallasi?
Pitkään kestäneen stressin vaikutukset tuntuvat niin kehossa kuin mielessä ja näkyvät myös käytöksessä.
Katso yllä olevalta videolta vinkit, joilla saat asioita aikaiseksi ilman stressiä!
Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että niihin sopeutumiseen käytettävät voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Lyhytaikainen stressi saa tavallisesti ihmisen tekemään parhaansa, mutta pitkittynyt stressi on vaarallista ja voi pahentaa tai laukaista sairauksia.
Stressin fyysisiä oireita ovat esimerkiksi iho-ongelmat, päänsärky sekä painon vaihtelu. Fyysisten oireiden lisäksi stressi näkyy ihmisen psyykessä ja näin ollen myös käyttäytymisessä.
1. Sokeristen ruokien himoitseminen
Stressi voi laukaista himon makeisiin ja sokeripitoisiin ruokiin terveellisten vaihtoehtojen sijaan. Syy tähän piilee adrenaliinin ja kortisolin lisääntymisessä kehossa. Nämä hormonit saavat kehon uskomaan olevansa uhattuna, jolloin ruokahalu lisäntyy.
Epäterveelliset ruokavalinnat voivat johtaa painonnousuun ja aiheuttaa rasvan kertymistä etenkin vatsan seudulle, millä on ikäviä vaikutuksia terveydelle.
2. Keskittyminen epäolennaisuuksiin
Stressaantuneen mieli on tavallaan hajallaan. Ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä keskittyminen saattaa kiinnittyä liiaksi yksityiskohtiin varsinaisen ydinongelman sijaan, mikä saattaa häiritä esimerkiksi työssä selviytymistä.
3. Tavaroiden pudottelu
Heikko keskittymiskyky sekä stressin aiheuttama unenpuute voivat heikentää kognitiivisia ja motorisia taitoja. Sen vuoksi stressi saattaa näkyä lisääntyneenä kömpelyytenä – vähän kuin humalaisen haparointina.
Stressi saattaa vaikuttaa päihtymyksen tavoin myös ihmisen ajatuksenjuoksuun ja arvostelukykyyn.
4. Ärsyyntyminen mitättömyyksistä
Stressi lisää altiutta ärsyyntymiselle sekä vihastumiselle, sillä stressihormoniksi kutsuttu kortisoli valmistaa ihmistä taisteluun tai pakenemiseen. Levällään oleva mieli voi häiriintyä pienistäkin häiriötekijöistä, kuten taustamelusta. Häiriötekijät vaikeuttavat tehtävistä selviytymistä entisestään.
Lisäksi ärsyyntymiselle herkkä henkilö voi helposti vihastua tai turhautua kanssaeläjille mitättömistäkin syistä. Tällainen käytös voi vaikuttaa osaltaan kielteisesti stressaantuneen ihmissuhteisiin.
5. Kahvin liiallinen litkiminen
Stressi heikentää unta ja lisää väsymystä, minkä vuoksi stressaantunut saattaa turvautua useisiin kofeiiniannoksiin päivän aikana.
Kahvin tai energiajuominen litkiminen voi aiheuttaa ikävän kierteen, sillä liiallinen kofeiini haittaa unta myös seuraavana yönä. Seuraavan päivän väsymykseen otetaan sitten taas ongelman aiheuttajaa, kofeiinia.
***
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää