Eduskunnan nuorin kansanedustaja Iiris Suomela on 24-vuotias opiskelija Tampereelta – tässä ovat kaikki uudet kansanedustajat!

Eduskunta uudistuu näissä vaaleissa selvästi. Yhteensä 200 nyt valitusta kansanedustajasta 83 on uusia kasvoja. Suurin osa uusista kansanedustajista nousee nyt eduskuntaan ensimmäistä kertaa, kun taas osa on istunut Arkadianmäellä aiemminkin. 

Jussi Halla-ahon puhe Perussuomalaisten valvojaisissa 3:11
Video: Koko maan ääniharava Jussi Halla-aho piti omilleen puheen perussuomalaisten vaalivalvojaisissa.

Vaalien voittajaksi noussut SDP sai kuusi lisäpaikkaa eduskuntaan. Demareiden 40 kansanedustajasta 15 on uusia.

Toiseksi suurimman puolueen, perussuomalaisten 39 edustajasta uusia on 24. Myös puolueen puheenjohtaja, historiallisen suuren äänimäärän saanut Jussi Halla-aho valittiin eduskuntaan uutena edustajana.

Ensimmäisen kerran Halla-aho valittiin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa. Arkadianmäeltä Halla-aho hyppäsi kuitenkin Brysseliin, kun hänet pääsi läpi europarlamenttivaaleissa vuonna 2014.

Sinällään Halla-aho ei ole uusi edustaja, sillä hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa tuolloinkin varsin muhkealla äänimäärällä.

Kokoomuksen 38 edustajasta uusia on 11. Vihreiden 20 edustajasta uusia on 14. Vihreistä löytyy myös eduskunnan kuopus, 24-vuotias tamperelainen opiskelija Iiris Suomela.

SDP

Lindén, Aki

Asell, Marko

Werning, Paula

Eskelinen, Seppo

Heinäluoma, Eveliina

Berg, Kim

Rantanen, Piritta

Kiljunen, Kimmo

Piirainen, Raimo

al-Taee, Hussein

Viljanen, Heidi

Malm, Niina

Koskinen, Johannes

Suhonen, Timo

Kvarnström, Johan

Perussuomalaiset

Halla-aho, Jussi

Peltokangas, Mauri

Junnila, Vilhelm

Tynkkynen, Sebastian

Simula, Jenna

Ranne, Lulu

Mäenpää, Juha

Purra, Riikka

Antikainen, Sanna

Juuso, Kaisa

Wihonen, Jussi

Laakso, Kristian Sheikki

Koponen, Ari

Reijonen, Minna

Puisto, Sakari

Vallin, Veikko

Lundén, Mikko

Koskela, Jari

Slunga-Poutsalo, Riikka

Mäkynen, Jukka

Niemi, Veijo

Turtiainen, Ano

Rantanen, Mari

Kotiaho, Jouni

Kokoomus

Kilpi, Marko

Ikonen, Anna-Kaisa

Autto, Heikki

Marttinen, Matias

Koulumies, Terhi

Heikkinen, Janne

Kaunisto, Ville

Vestman, Heikki

Sankelo, Janne

Sjöblom, Ruut

Keto-Huovinen, Pihla

Keskusta

Kalli, Eeva

Kärnä, Mikko

Kivisaari, Pasi

Ovaska, Jouni

Kinnunen, Mikko

Aittakumpu, Pekka

Huttunen, Hanna

Kemppi, Hilkka

Könttä, Joonas

Vihreät

Ohisalo, Maria

Suomela, Iiris

Forsgrén, Bella

Holopainen, Mari

Pitko, Jenni

Virta, Sofia

Petelius, Pirkka-Pekka

Hopsu, Inka

Hyrkkö, Saara

Koponen, Noora

Elo, Tiina

Holopainen, Hanna

Soinikoski, Mirka

Harjanne, Atte

Vasemmistoliitto

Kyllönen, Merja

Kivelä, Mai

Kautto, Juho

Yrttiaho, Johannes

Saramo, Jussi

Lohikoski, Pia

Honkasalo, Veronika

RKP

Ollikainen, Mikko

Norrback, Anders

Bergqvist, Sandra 

Lue myös:

    Uusimmat