E-Mersussa pienin loukkaantumisriski, Fordin pikkuautossa suurin – katso koko listaus

Onnettomuustietoinstituutin ja Trafin rahoittamassa, juuri valmistuneessa tutkimuksessa arvioitiin henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitystä tarkastelemalla eri automallien onnettomuusmääriä sekä kuljettajien loukkaantumisia.

Tarkastelut perustuvat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosina 2005-2014 korvattuihin kahden henkilöauton välisiin yhteenajoonnettomuuksiin.

Tietoja tarkastellessa tulee tutkijoiden mukaan huomioida, että automallien tilastoituihin onnettomuus- ja loukkaantumismääriin vaikuttavat useat autoista riippumattomat tekijät, kuten kuljettajan ikä ja sukupuoli, käyttöympäristö nopeusrajoituksineen sekä onnettomuustyypit. Myös osallisuus syyttömänä tai syyllisenä vaikuttaa tilastoituihin loukkaantumismääriin. Listauksesta ei näin ollen voi tehdä pitäviä päätelmiä yksittäisten automallien eroista, vaan se soveltuu lähinnä autosukupolvien ja -kokoluokkien väliseen vertailuun.

Autojen ajosuoritteeseen suhteutettu kuljettajan loukkaantumisriski on pienentynyt kaikissa kokoluokissa. Pienten autojen turvallisuus on kehittynyt tarkastelujakson aikana suhteellisesti eniten, uusimpien pienten autojen turvallisuus on lähellä koko autokannan keskivertoautoa. Suurempien kokoluokkien uusimmat autot osoittautuivat tutkimuksessa merkittävästi keskivertoautoa turvallisemmiksi.

Laskennallinen loukkaantumisriski on saatu laskemalla loukkaantuneiden kuljettajien määrä jokaista kymmentä miljoonaa ajokilometriä kohden.

Pienin laskennallinen loukkaantumisriski oli vuosina 1984–1995 valmistetuissa E-sarjan Mercedes-Benzeissä. Kymmentä miljoonaa ajokilometriä kohden oli 0,45 loukkaantumista.

Toisesta ääripäästä löytyy vuosien 1996–2008 Ford Ka, jolla jokaista kymmentä miljoonaa ajokilometriä kohden loukkaantui laskennallisesti 2,08 kuljettajaa.

Pienin laskennallinen loukkaantumisriski

Auton merkkiAuton malliAuton vuosimalliLoukkaantumisriski
Mercedes-BenzE-sarja1984–19950,45
VolvoXC602008–20160,47
ToyotaVerso2009–20160,48
Saab9-31998–20030,50
ChryslerVoyager1995–20000,51
Peugeot3082008–20160,52
ToyotaCorolla1987–19910,53
ToyotaCorolla Verso2002–20090,53
VolkswagenTouran2003–20160,53
HondaCR-V2001–20060,54

Suurin laskennallinen loukkaantumisriski

Auton merkkiAuton malliAuton vuosimalliLoukkaantumisriski
FordKa1996–20082,08
HondaCivic1992–19951,83
FordFiesta1995–19991,73
BMW3-sarja1991–19981,65
RenaultClio1998–20061,52
OpelCorsa2000–20061,49
RenaultClio1990–19981,39
AudiA31996–20031,39
Audi801991–19961,38
CitroenBerlingo1996–20091,37

Koko listaus on nähtävissä tässä Liikennevakuutuskeskuksen pdf-tiedostossa.

***

Törmäys rekan perävaunuun, jossa alleajosuoja 0:58

Lue myös:

    Uusimmat