Laulaja Duffy sanoo olevansa yhä sama pikkukaupungin tyttö kuin mitä hän oli ennen super-hittiään Mercy.
Duffy nousi julkisuuteen kaksi vuotta sitten albumillaan Rockferry.
Laulaja oli haaveillut tähteydestä jo pitkään.
– Kuvittelin aina, että julkisuus tulisi vaikuttamaan minuun jotenkin, mutta niin ei käynytkään. Luulin ennen, että tavoitteen saavuttaminen saisi minut tuntemaan itseni erityiseksi.
26-vuotias laulaja sanoo kuitenkin ihmisten suhtautumisen häneen muuttuneen. Ihmiset yrittävät suojella laulajaa, mutta tähti ei suojelua kaipaa.
– Ihmiset haluavat suojella minua omalta menestykseltäni, mikä johtuu varmaan siitä, että olen nuori, vaalea ja kotoisin pienestä kaupungista. He kyselevät jatkuvasti kuinka selviän tästä kaikesta. Se ärsyttää minua.
MTV3/Helmi
Lähde: femalefirst.co.uk
Kuva: Getty Images