Dialyysissä kolmesti viikossa käyvä Mikko tukee joukkoirtisanomisella uhkaavien hoitajien vaatimuksia, mutta huoli kasvaa – "Kyllähän se vähän pelottaa"
Vantaalaisen Mikko Saarelan on munuaissairautensa vuoksi käytävä Helsingissä dialyysissä kolmesti viikossa. Nyt kun hoitajat uhkaavat joukkoirtisanoutumisilla, tilanne saa hänet huolestumaan.
– Kyllähän se vähän pelottaa, hän toteaa MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Saarela ei usko, että tilanne vaikuttaa hänen dialyyseihinsä, jotka ovat elämää ylläpitäviä hoitoja. Sen sijaan hän pohtii, saadaanko kaikki ihmiset hoidettua ja esimerkiksi tutkimuksiin. Tutkimusten ja vastaavien peruminen johtaa hoitovelkaan sekä pahimmillaan hoidon viivästymiseen ja taudin pahenemiseen.
"Olen täysin hoitajien puolella"
Munuais- ja maksaliiton puheenjohtajana Saarela tietää, että monilla potilailla huoli on lisääntynyt ja se näkyy myös yhdistykselle tulleissa yhteydenotoissa.
Saarelalle on kuitenkin selvää, millä puolella hän työtaistelussa on.
– Olen ihan täysin hoitajien puolella.
– Olen tässä yli 50 vuotta sairaalaelämää katsellut enemmän ja vähemmän ja tutustunut aika moniin hoitajiin ja heidän töihinsä. Kyllä minulla riittää ymmärrystä siihen, että he tarvitsisivat lisää palkkaa ja työoloihinsa kohennusta, Saarela kertoo.
Lue myös: Sairaanhoitaja Tico rakastaa työtään, mutta on valmis irtisanoutumaan: "Luottamus on muserrettu"
Katso videolta, millaiset terveiset sairaanhoitaja Tico lähettää päättäjille.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää