Gun Hirvonen kertoo, miten työ omaishoitajana kävi vuosi vuodelta rankemmaksi.
Lohjalla asuvan Gun Hirvosen aviomiehellä todettiin Parkinsonin tauti 2000-luvun alussa. Päätös ryhtyä miehen omaishoitajaksi syntyi nopeasti.
– Se oli minulle itsestään selvä asia. Hoitajuus tuli vähän pikkuhiljaa, kun kyseessä ei ollut mikään onnettomuus. Tavallaan ajauduin siihen ihan omasta tahdosta, Hirvonen kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Hirvonen listaa olleensa samaan aikaan siivooja, pyykkäri, sairaanhoitaja, sihteeri, kirjanpitäjä, taksikuski ja vielä kaiken päälle aviovaimo. Vuosien mittaan työ omaishoitajana muuttui rankemmaksi miehen oireiden pahentuessa.
Viitisen vuotta sitten hän kertoo lopulta kokeneensa totaalisen romahduksen.
– Kroppa rupesi sanomaan itseään irti, koska jouduin tekemään niin paljon fyysistä nostamista ja muuta. Sitten olivat vielä mieheni erilaiset harhat ja siihen liittyvät syytökset minua kohtaan. Se oli aika rankkaa kuunneltavaa. Vaikka tiesin, ettei sanoja ole mieheni, vaan se on Parkinson, joka tekee sen.
Lue myös: Alzheimerin tauti on koko perheen sairaus – muistisairaan tytär Jaana: "Jos minä romahdan, siinä menee monta muuta ihmistä mukana"
Vanhasta roolista irti päästäminen aluksi vaikeaa
Mies pääsi lopulta hoivakotiin, jossa Hirvonen käy häntä katsomassa päivittäin. Liikuntakyvystä ei ole juuri mitään jäljellä, mutta Hirvosen mukaan mies ymmärtää edelleen kaiken ja muistaa. Vanhasta roolista irti päästäminen oli aluksi erittäin vaikeaa.
