Denverin ampujaksi epäilty oli poliisin mukaan ostanut neljä asetta ja peräti 6 000 ammusta laillisesti viimeisen kahden kuukauden aikana. Auroran poliisipäällikkö Dan Oatesin mukaan mies oli hankkinut aseet paikallisista asekaupoista. Ammukset hän oli tilannut internetistä.
Ammuksista 3 000 oli metsästyskivääriä ja toiset 3 000 kahta käsiasetta varten. Lisäksi miehen hallusta löytyi 300 ammusta kivääriin.
Naamioitunut ampuja iski eilen Denverissä elokuvateatterissa, jossa oli meneillään uuden Batman-elokuvan, Yön ritarin paluun ensi-ilta. Ammuskelussa kuoli 12 ihmistä, joista 10 teatterissa. Loukkaantuneita on tuoreimman tiedon mukaan 58, joista 11:n vammat ovat vakavat ja 30 on yhä sairaalahoidossa.
– Lähes jokaista teatterissa ollutta ammuttiin, poliisipäällikkö Oates kertoi turman tiedotustilaisuudessa.
Osalla loukkaantuneista ei ollut ampumahaavoja. He olivat loukkaantuneet ammuskelua seuranneessa sekasorrossa.
Poliisipäällikkö kertoi, että ampujan hallusta löydetyillä aselippailla on voinut ampua useita kymmeniä luoteja minuutin aikana.
Denverin ammunnasta selvinneet kihloihin sairaalassa
Tutut Denverin ampujasta: Yksinäinen susi
Obama määräsi liput puolitankoon Denverin verilöylyn vuoksi
Denverin ampujaksi varmistumassa paikallinen 24-vuotias mies
Kuoli verilöylyssä – vältti toisen vain niukasti kuukautta aiemmin
Silminnäkijä Batman-ammuskelusta: Näin jotain tulevan seinän läpi
Poliisi: Denverin epäilty ampuja ansoittanut asuntonsa
Batman-leffan mainoskampanja jäihin Suomessa
Batman-verilöyly tuo kieltoja elokuvateattereihin
Verilöyly Batman-elokuvan ensi-illassa
(MTV3–Reuters–AFP)