Daniel Ricciardo järkyttyi tajutessaan unohduksensa vasta tv-haastattelussa – ällöttävä juhlintatapa vietiin lopulta maaliin pukukopissa

Renault-tallille ensimmäisen palkintopallisijan yhdeksään vuoteen ajanut Daniel Ricciardo muisti lopulta juhlia Saksan F1-kisan saavutustaan tutulla hörpyllä kengästään vasta, kun häntä oli tv-haastattelussa muistutettu asiasta.

Ricciardo toi Renault’n maaliin kolmantena Nürburgringin sunnuntain kisassa. Viimeksi keltamustat olivat nousseet podiumille Malesian GP:ssä vuonna 2011 Nick Heidfeldin ollessa ratissa.

Myös Ricciardon edellisestä palkintopallipaikasta ehti kulua kaksi ja puoli vuotta. Red Bullilla uransa 29 ensimmäistä korokepaikkaa juhlistanut otti jossain vaiheessa tavakseen juoda kuohuviiniä omasta ajokengästään.

Tähän ällöttävään tapaan hän veti mukaan milloin ketäkin F1-legendoja ja kanssakuljettajiaan, mutta korona-aikana tämä tuskin tulisi kyseeseen. Nyt hän unohti tosin itsekin juoda tossustaan eli ottaa shoeyn, kuten hän sitä itse on kutsunut.

– Sinulla on yhä kengät jalassasi. Eikö sinun tehnyt siis mieli shoeya? F1-toimittaja Lawrence Barretto kysyi australialaiselta.

– Voi ei, oikeesti! Tämä on tosi paha juttu. Unohdin sen kokonaan! Ricciardo totesi hämmästyneenä.

– Kerron, miksi unohdin sen. Heti, kun he olivat tuoneet samppanjat, Max (Verstappen) oli jo suihkuttamassa minua.

Ricciardo kertoo myös hämääntyneensä siitä, että pullot eivät tällä kertaa olleetkaan tavallisen taskulämpimiä, vaan aivan jääkylmiä.

– Taisin mennä kylmästä shokkiin ja… voi veljet, olen itse asiassa surullinen nyt, Ricciardo jatkoi.

Asia korjattiin myöhemmin pukukopissa. F1-sarja julkaisi videon, jossa aussikuski ottaa kunnon hörpyn omasta ajokengästään. Tätä varten piti avata uusi pullo.

Lue myös:

    Uusimmat