F1-sarjan brittikuskit David Coulthard ja Jenson Button ovat puineet Bahrainin GP:n jälkeen keskinäistä kolariaan.
Ohitusta yrittänyt Button syytti alun perin Coulthardia siitä, että tämä olisi kääntänyt Red Bull -autonsa Honda-ajokin eteen. Coulthardin mukaan kolarissa ei ollut kyse siitä, vaan Button ajoi mutkaan liian kovaa, kuten oli tehnyt samassa paikassa aiemmallakin kierroksella, jolloin Button pääsi sisäkurvin puolelta hetkeksi Coulthardin edelle, mutta ajautui sen jälkeen pitkäksi.
- Olin yllättynyt ja pettynyt siitä, että Jenson sanoi minun vaihtaneen ajolinjaani jarrutustilanteessa ja sulkeneen oven viime hetkellä. Olin pettynyt, koska olemme ystäviä ja normaalisti ystävää ei lähtisi syyttelemään ennen kuin on ehtinyt keskustella hänen kanssaan, Coulthard ihmetteli ITV:n kolumnissaan.
Coulthardin mukaan Button otti myöhemmin syyn kolarista omille niskoilleen.
- Myöhemmin hän soitti minulla ja sanoi: "Kaveri, olen pahoillani siitä. Menetin auton perän hallinnan jarrutuksessa ja tila loppui kesken". Siinä ei puhuttu mitään sellaista, että "sinä teit sitä ja tätä". Joko hän oli siinä vaiheessa miettinyt asioita paremmin kuin heti kisan jälkeen tai sitten hän ei yksinkertaisesti halunnut sanoa minulle samaa asiaa kuin julkisesti, Coulthard pohti.
(MTV3)
Katso Netti-tv:stä (maksullinen)
Uusimmat
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
Lataa lisää