Colin Farrell paljastaa: Suhde 44 vuotta vanhempaan Elizabeth Tayloriin

Colin Farrell kohahdutti talk show'ssa paljastamalla suhteensa edesmenneeseen elokuvalegendaan.

Hollywood-näyttelijä Colin Farrell, 37, paljasti maanantaina Ellen DeGeneres -show'ssa todellisen jymyuutisen, kertoo Daily Mail. Hän kertoi, että 44 vuotta vanhempi elokuvatähti Elizabeth Taylor oli hänen viimeisin romanttinen rakkautensa.

Taylor kuoli 79 vuoden iässä vuonna 2011. Hän seurusteli Farrellin kanssa viimeisinä aikoinaan. Pari tapasi ensimmäistä kertaa sairaalassa vuonna 2009.

– Nuorempi poikani oli syntymässä, joten olimme sairaalassa. Törmäsin siellä Elizabethin manageriin, muisteli kaksi kertaa naimisissa ollut Farrell, joka on aikaisemmin yhdistetty muun muassa Britney Spearsin, Naomi Campbellin ja Lindsay Lohanin kanssa.

Farrell oli pyytänyt manageria välittämään terveiset Taylorille, vaikkei uskonutkaan tämän tietävän, kuka hän on. Manageri oli kuitenkin vakuuttanut Taylorin tietävän miehen.

– Parin päivän päästä mietin yhä Elizabethia ja ja sitä, miten hän mahtoi voida. Soitin PR-henkilölleni ja kysyin, voisinko lähettää hänelle kukkia, Farrell selitti.

– Tiedottajani sanoi, että itse asiassa minulle oli juuri saapunut orkidea Elizabeth Taylorilta, hän jatkoi ja sai talk show -yleisön kohahtumaan.

Pian Farrell ja Taylor tapasivat ensimmäisen kerran. Siitä alkoi 1,5–2 vuoden suhde.

– Jumaloin häntä. Hän oli erityislaatuinen nainen. Olisin halunnut olla hänen kahdeksas aviomiehensä, mutta tiemme erkanivat, Farrell hehkutti haastattelussa.

Hän kertoo soitelleensa Taylorin kanssa usein pitkiä puheluita yöllä, sillä he molemmat kärsivät univaikeuksista.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat