Breivik sai ennätysalhaiset pisteet arvioinnissa

Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik sai yllättävän heikot pisteet psykologisesta testistä, jolla mitataan potilaan yleistä toimintakyvyn tasoa, kertoo Aftenposten-lehti.

Breivik on aiemmin julkaistun mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton. Oikeuspsykiatrien tekemän tutkimusraportin mukaan Breivik kärsii paranoidista skitsofreniasta ja elää omassa harhaisessa todellisuudessaan.

Breivikiä testattiin 13 kertaan yhteensä yli 36 tuntia. Global Assessment of Functioning (GAF) - arviointia on käytetty 1960-luvulta lähtien psykiatriassa.

Tulos erittäin harvinainen

Breivik sai oireiden osalta vain kaksi pistettä sadasta GAF -arviossa, Aftenposten kertoo.

GAF arvioinnin mukaan pisteiden 10- 01 saaja on jatkuvasti vaarallisia itselleen tai muille, (esim. toistuva väkivalta). Hän on myös kyvytön huolehtimaan vähimmäishygieniasta, tai hän voi määrätietoisesti yrittää itsemurhaa.

Toimintakyvyn osalta Breivik sai 23 pistettä sadasta.

GAF:n mukaan pisteet 30-21 oikeuttavat arvioon, jonka mukaan aistiharhat tai harhaluulot vaikuttavat selvästi käyttäytymiseen, tai kommunikaatio tai arviointikyky on vakavasti huonontunut. Henkilö on myös toimintakyvytön lähes kaikilla elämän alueilla, esimerkiksi viettää koko päivän vuoteessa, hänellä ei ole ystäviä, työtä tai kotia.

Useat tutkijat ja psykiatrit ovat hyvin yllättyneistä alhaisista tuloksista, Aftenposten toteaa.

- Olen yllättynyt, että hän sai niinkin alhaiset pisteet toimintakyvyn osalta, toteaa kliinisen psykologian professori Svenn Torgersen Aftenpostenille.

- Hän on lukenut paljon psykologiaa, historiaa ja poliittista kirjallisuutta. Vaikka hän ei ole käynyt töissä eikä hänen äitinsä ole pessyt hänen vaatteitaan tai laittanut hänelle ruokaa, on hän ollut tarpeeksi toimintakykyinen suunnitellakseen ja toteuttaakseen tekonsa.

GAF-arvioinnin tutkija Mondrad Aasin mukaan tulos on erittäin harvinainen.

- Kaksi GAF-pistettä on niin lähellä asteikon absoluuttista pohjaa kuin on mahdollista saada.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat