Bond-elokuvan siirtyminen sulkee teattereita maailmalla, vaikutuksia myös Finnkinoon – valonpilkahduksiakin silti on: "On tavallaan hyvä mahdollisuus kotimaiselle elokuvalle"

Elokuvateatteri avaa ovensa, MTV seuraa – tältä näyttää sali, jossa suurinta osaa penkeistä ei saa käyttää 6:58
MTV seurasi, kun elokuvateatteri avasi ovensa kesäkuussa – tältä näyttää sali, jossa suurinta osaa penkeistä ei saa käyttää

Elokuvateatteriyhtiö Finnkino on kärsinyt koronakriisistä, mutta maailmalla nähtäviä teatterinsulkuja ei ole näillä näkymin luvassa.

Brittilehti The Sunday Times uutisoi tänään, että maailman toiseksi suurin elokuvateatteriyhtiö Cineworld sulkee teattereiden ovet Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa.

Syyksi lehti kertoo uuden James Bond -elokuvan ensi-illan siirron keväälle.

Suomessakin Bond-elokuvilla on ollut suuri vaikutus teattereihin, mutta ainakaan Suomen suurimmalla toimijalla Finnkinolla se ei johda Cineworldin tapaisiin toimiin.

– Totta kai sillä on meidän loppuvuoden tuloksen kannalta vaikutusta, koska historiasta tiedetään, että Bond on ollut suosittu elokuva. Ainakaan tällä hetkellä ei ole sen tyyppisiä suunnitelmia, että teattereita oltaisiin sulkemassa, kertoo Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila.

Kotimaiset elokuvat pelastuksena teattereille

Jotain Bondien suosiosta kertoo myös se, että toistaiseksi uusin vuonna 2015 ilmestynyt 007 Spectre rikkoi Titanicin 18 vuotta vanhan lipputulojen Suomen ennätyksen.

Spectre toi kotimaan teattereiden kassoihin yli 8,2 miljoonaa euroa.

– Bondin ensi-illalla on ollut iso merkitys varmasti koko toimialalle Suomessa, kun katsotaan taaksepäin. Niinä vuosina liikevaihto on varmasti suurempi kuin niinä vuosina, jolloin ei ole uutta Bondia.

Wolf-Mannilan mukaan kotimaiset elokuvat ovat syksyn pelastus teattereille.

– Meillä on Suomessa siinä mielessä hyvä tilanne, että meillä on koko syksyn paljon ensi-iltoja, erityisesti kotimaisia elokuvia.

”Olemme tehneet kulusäästöjä”

Pelkästään kotimaiset elokuvat eivät kuitenkaan pyöritä Finnkinoa. Yhtiö on joutunut tekemään sopeutustoimia.

– Olemme tehneet kulusäästöjä, joitakin kehitysprojekteja on vähäksi aikaa laitettu jäihin, katsomme tarkkaan kaikkia kuluja, aukioloaikoja ja henkilökunnan määrää, Wolf-Mannila luettelee.

Kokonaisuudessaan myös elokuvateatterit ovat kärsineet paljon koronakriisistä. Hallituksen rajoitukset sulkivat tulonlähteet kolmeksi kuukaudeksi.

– Vuosi on ollut ilman muuta haastava, erityisesti silloin kun tuli määräys sulkea teatterit. Meillä oli teatterit yli kolme kuukautta suljettuna, mutta kulut juoksivat oikeastaan ennallaan.

– Sen jälkeen, kun avasimme teatterit, meillä on ollut keskimäärin 40 prosenttia kävijöitä viime vuoteen nähden vähän viikosta riippuen.

Koronatilanne on jälleen pahentunut Suomessa, mutta ainakaan Finnkinossa se ei toistaiseksi Wolf-Mannilan mukaan näy.

– Toistaiseksi kävijämäärät ovat olleet kasvussa. Meillä on kuitenkin useita hyviä kotimaisia elokuvia ja lähiaikoina niitä tulee lisää.

”Hyvä mahdollisuus kotimaiselle elokuvalle”

Wolf-Mannila näkee asiassa myös positiivisen puolen.

– Nythän on tavallaan myös hyvä mahdollisuus kotimaiselle elokuvalle, ei ole niin paljon kilpailevaa tarjontaa. Varmasti moni suomalainen, joka ei muuten kävisi katsomassa kotimaisia elokuvia, löytää ne nyt.

Tulevaisuuden suhteen Finnkinossa ollaan varovaisen optimistisia epävarmasta tilanteesta huolimatta, sillä ensi vuonna on luvassa useita suuren luokan elokuvia, Bond mukaan lukien, jotka saavat ensi-iltansa.

– Jos meillä on mahdollisuus ottaa enemmän ihmisiä saliin, silloinhan ensi vuosi näyttä todella hyvältä.

Katso yllä oleva video: MTV seurasi, kun elokuvateatteri avasi ovensa kesäkuussa – tältä näyttää sali, jossa suurinta osaa penkeistä ei saa käyttää

Lue myös:

    Uusimmat