Bon Jovi soitti täysille saleille

Rockin kestosuosikki vetoaa teineistä mummoihin.

Bon Jovi on Suomessa kestosuosikki. Bändi on vieraillut Härmän tantereilla lukuisia kertoja, ja uusin albuminsa Crush roikkuu Bon Joville tavanomaisesti albumilistan kärkipäässä.

Tämänkertaisella vierailullaan Bon Jovi myi Turkuhallin ja Helsingin Areenan loppuun. Jon Bon Jovi istuskelee helsinkiläisen loistohotellin kabinetissa ja juttelee mukavia. Hän hämmästelee pääkaupunkiseudun rock-tapahtumien suuria yleisömääriä.

Jon Bon Jovi kyselee paljonko Ankkarockissa oli viikonvaihteessa yleisöä, montako lippua Tina Turnerin huomisen ja torstain konsertteihin on myyty, mietiskelee omaa maanantaista loppuunmyytyä Areenan keikkaansa ja ynnäilee summaa päässään. Hän pääsee lähelle sataa tuhatta.

-Ensi kesänä tulemme Suomeen uudestaan ja esiinnymme suuremmalla areenalla, lupaa Jon Bon Jovi, jolle Helsingin Olympiastadionkin on tuttu neljän vuoden takaa.

-Näin pienissä paikoissa kuin tällä Suomen vierailulla emme ole esiintyneet aikoihin, Bon Jovi luonnehtii Turkuhallia ja Helsingin Areenaa, joita Suomessa on sentään totuttu pitämään isoina konserttipaikkoina. Sinänsä Jon Bon Joville on yhdentekevää, onko yleisöä kymmenen vai sata tuhatta.

-Ei meidän tätä enää tarvitse rahan takia tehdä. Bon Jovi tekee kiertueita siksi koska se on hauskaa. Ja tulee tekemään niin kauan kuin hauskuus säilyy.

Vauvoista vaareihin

Bon Jovin pop-metalli on tehnyt listoilla selvää jälkeä yli 15 vuotta. New Jerseystä lähtöisin olevan ryhmän varsinainen jättipotti oli 1986 julkaistu Slippery When Wet, jota jo pelkästään Amerikassa on myyty noin 10 miljoonaa kopiota.

Albumi poiki mm. hitit Livin On A Prayer ja You Give Love A Bad Name, joilla Helsingin keikka potkaistiin käyntiin lämmittelijänä toimineen Markus Nordenstrengin osuuden jälkeen.

Hittejä bändi tarjoili upean äänentoiston ryydittämänä runsaasti. Runaway oli muutettu balladiksi, Wanted Dead Or Alive on sellainen aina ollutkin. Helsingin keikalla kiinnittyi huomio yleisön ikärakenteeseen. Bon Jovilla on yleisöä todennäköisesti vasta Crush-albumin myötä yhtyeen löytäneistä tenavista keski-ikäisiin asti.

Bon Jovi vetoaa tasapuolisesti vauvoihin ja mummoihin. Yleisön ikähaitarin venyminen kymmenestä viiteenkymmeneen vuoteen on bändille saavutus.

-Se tekee tästä mielenkiintoisesta työstä vieläkin mielekkäämpää ja antaa intoa jatkaa, Jon Bon Jovi kommentoi bändinsä suosiota yli ikärajojen.

"Oma tytär on aina luokan kaunein"

Crush-albumilla Bon Jovi on entisellään. Yhtyeen melodinen pop saa raskaan käsittelyn Jon Bon Jovin ja kitaristi Richie Samboran napsiessa ideoita rockin historian hämäristä. Jopa omiltakin levyiltään, kuten hittisingle It s My Life todistaa.

-Tom Waits, Leonard Cohen, Elvis Costello, Bob Dylan, Bruce Springsteen, Paul Simon, Tom Petty ja Thin Lizzy, Jon Bon Jovi luettelee innoittajiaan. Crushin kummajainen on kappale Captain Crash And The Beauty Queen From Mars.

-Olin Maltalla filmaamassa U571-elokuvaa, kun Richie tuli Roomaan tapaamaan minua. Teimme kappaleen kahdessa päivässä. Haimme siihen David Bowien Ziggy Stardustin tunnelmaa, ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää, valkokankaalla lukuisissa rooleissa nähty Jon Bon Jovi hymähtää.

Yhden levyn kipaleista Jon Bon Jovi on tehnyt tyttärelleen. Seitsemänvuotiaalle omistettu biisi on nimeltään I Got The Girl. Kun haastattelija kertoo ymmärtävänsä hyvinkin tarkasti mistä kappaleessa on kysymys, Jon Bon Jovi innostuu.

-Jos sinä ymmärrät sen sinulla itselläsi on varmasti pieni tytär, eikö? No niin, tiesinhän minä. Tytär on aina isälle ainutlaatuinen yksilö ja isän mielestä ehdottomasti luokkansa kaunein tyttö, Jon Bon Jovi naureskelee.

"Tuolla jossain keskellä ei mitään"

Jon Bon Joville kesäinen Helsinki oli myönteinen yllätys.

-Tämähän on vallan upea eurooppalainen kaupunki, laulajasuuruus hämmästelee. -Me olemme yleensä olleet täällä keskellä talvea - pimeässä, kylmässä ja lumisateessa. Emmekä silloinkaan ole yöpyneet Helsingissä, vaan "tuolla jossain keskellä ei mitään".

Jon Bon Jovi on joskus todennut, että ihmisillä pitää olla vapaus uskoa vaikka joulupukkiin, jos he kerran mokomaan karvaturriin tahtovat uskoa. Joulupukkihan on tunnetusti suomalainen heppu.

-Niinhän te väitätte, Jon Bon Jovi hymähtää. -Kyllä minäkin joskus uskon joulupukkiin. Olen saavuttanut elämässä sen mitä olen halunnutkin. Olo on joskus kuin mieleisen lahjan saaneella pikkulapsella, Jon Bon Jovi kiteyttää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat