Biisonimafian hurjapäinen meno viehättää eritoten 15–35-vuotiaita faneja.
Suomalaisen stunt- ja komediaryhmä Biisonimafian lyhytelokuvat ja sketsit keräävät YouTubessa yli kolme miljoona näyttökertaa kuukaudessa.
Miten pienen porukan kuvailuharrastuksesta tuli kotimaisen toimintakomedian varteenotettava tekijä? Biisonimafian Kaitsu Rinkinen pysähtyi pohtimaan videotuotantoja sekä katsojien odotusten että tiimin oman vision näkökulmasta.
– Biisonimafian tekemisen lähtökohtana on ollut alusta asti tehdä käytettävissä oleviin resursseihin nähden maksimisuoritus. Erityisesti kaksi viimeisintä leffaprojektia on viety tuotantoina äärimmilleen sekä fyysisesti että henkisesti. Myös katsojat tuntuvat huomaavan tämän panoksen ja arvostavan sitä, kun kaikki on laitettu peliin, Rinkinen kertoo.
Hurjapäinen meininki viehättää sekä tekijätiimiä että yleisöä. Biisonimafian katsojakunta koostuu pääosin 15–35-vuotiaista miehistä, jotka odottavat kerta kerran jälkeen erityisempää materiaalia.
– Varsinaista kohdentamista emme mieti, mutta tekijätiimin ikähaitari ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat luonnollisesti myös sisältöihin, jotka uppoavat juuri tähän kohderyhmään. Suosituimmat tuotannot sisältävät nuoriin uppoavia elementtejä, kuten moottoripyöriä, mutta monet teemat iskevät myös aikuiseen makuun, sanoo Rinkinen.
Biisonimafian uusin elokuva Rakkauden rattaissa on railakas kertomus kaveruudesta ja rakkauden etsimisestä Italian auringon alla – huikeita stuntteja tietenkään unohtamatta.
