BBC: Ilmastopaneelilta vakava varoitus

Vakava varoitus tutkijoilta 1:53

YK:n alainen ilmastopaneeli IPCC haluaa kokonaan eroon fossiilisista polttoaineista vuoteen 2100 mennessä, kertoo BBC. IPCC:n on määrä esitellä hallituksille suunnattu raporttinsa tänään Kööpenhaminassa.

BBC:n mukaan raportissa IPCC varoittaa vakavista, laajoista ja peruuttamattomista seurauksista, jos hiilipäästöihin ei puututa tehokkaasti. Tavoitteeksi pitäisi ilmastopaneelin mukaan asettaa, että suurin osa kaikesta maailman sähköstä tuotettaisiin vähähiilisin keinoin vuoteen 2050 mennessä.

Raporttiin on yhdistetty tieto paneelin kolmesta aiemmasta laajasta raportista, joissa on käsitelty ilmastonmuutoksen syitä, vaikutuksia ja keinoja sen torjumiseksi. IPCC:n mukaan on lähes täysin varmaa, että ihmisen toiminta johtaa ilmaston lämpenemiseen. Raportin mukaan vuodesta 1983 vuoteen 2012 ulottunut ajanjakso oli todennäköisesti lämpimin 30 vuoden jakso 800 viime vuoden aikana.

Tutkijat ovat jo aiemmin varoittaneet, että tulevaisuudessa esimerkiksi helleaaltoja esiintyy todennäköisesti nykyistä useammin. Myös tulvien ennustetaan lisääntyvän monilla alueilla.

Tänään julkistettava raportti on suunnattu eri maiden päättäjille, joiden on määrä kokoontua ensi vuoden lopulla Pariisiin huippukokoukseen. Tavoitteena on uusi kansainvälinen ilmastosopimus.

 

Lue myös:

    Uusimmat