On aika aloittaa vankilan arki.
Varastohuoneesta löydätte asusteenne, joita on käytettävä aina päällimmäisenä asusteena. Vankiasun saa ottaa pois vain suihkuun ja nukkumaan mennessä. Vankiasunne rintapieleen on kirjailtu oman selliosastonne numero. Se tulee muistaa aina ja kaikissa tilanteissa.
Pomolla on lisäksi hattu, jota on käytettävä samoin kuin vankiasua. Muut asukkaat, eli vangit, eivät saa käyttää päähinettä, muuten kuin ulkona ollessaan.
Aina kun kuulette Big Brotherin kuuluttavan jotain yksilöllisesti tietylle asukkaalle, on tämän asukkaan välittömästi kuulutuksen jälkeen huudettava ”Kyllä herra Big Brother”. Tätä ohjetta on noudatettava aina ja poikkeuksetta.
Vankilassa pidetään aika-ajoin nimenhuuto. Kun kuulette nimenhuutoon kutsuvan äänimerkin… (kuulette nyt äänen)
…on asukkaiden muodostettava viipymättä rivi määrättyyn paikkaan, siten että pomo sijoittuu rivin toiseen päätyyn. Kun kaikki ovat paikoillaan, Pomo suorittaa nimenhuudon, huutamalla kovalla äänellä jokaisen joukkueensa jäsenen nimen. Nimenhuutoon vastataan huutamalla kovalla äänellä ”paikalla!”. Lopuksi pomo huutaa oman nimensä ja sen perään ”paikalla”.
Se joukkue, jonka nimenhuudot on nopeammin suoritettu, saa etua viikkotehtävän loppuratkaisuun, jossa voittaja saa valita kummalla puolella taloa viettää seuraavan viikon.
Terveisin,
Big Brother
Muista myös: Nimetyt määräytyvät torstaina alkavan viikkotehtävän perusteella.
