Hallitus on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä 35 miljoonan euron valtiontuesta, joka on myönnetty hankkeelle.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo Helsingin Sanomille, ettei itse innostunut Garden Helsinki -hankkeen tukemisesta.
Purra kertoo myös lehdelle kieltäytyneensä tapaamisesta Jan Vapaavuoren kanssa.
– En ottanut audienssia vastaan, vaan kieltäydyin. Olin pintapuolisesti tutustunut hankkeeseen ja kuullut valtiovarainministeriön virkamiehiä, enkä pitänyt asian edistämistä hedelmällisenä, Purra kertoo Helsingin Sanomille.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi viimeksi eilen keskusteluun noussutta Garden Helsinki -hanketta.
Hankkeelle myönnettiin 35 miljoonan euron valtiontuki. Päätöksestä on satanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä hallitukselle, ja useat oppositiopuolueet ovat vaatineet selitystä tukipäätöksen perusteista.
Orpon mukaan tuesta päätettiin hallituksen puoliväliriihessä viime vuonna.
Pääministerin mukaan valtiontuki on ehdollinen hankkeen toteutumiselle, eli yhtään euroa ei makseta ennen kuin hanke todella käynnistyy ja tarpeelliset asiat on selvitetty.
Orpo kertoi eilen käyneensä hankkeesta hyvin lyhyitä keskusteluja Vapaavuoren kanssa. Orpon mukaan Vapaavuori on infonnut häntä lyhyesti, että hän on mukana hankkeessa.

