Autoilija, näin säästät kesän polttoainelaskussa

Kesän mökki-, festari- ja lomareissut kuluttavat sekä polttoainetta että ympäristöä. Polttoainelaskussaan voi säästää kuitenkin merkittävästi, jos omaksuu itselleen taloudellisen ajotavan.

Monet ihmiset puhuvat taloudellisesta ajamisesta, mutta ajoturvallisuuskouluttaja Arto Grönroosin mukaan yhtä monet kuvittelevat, että sillä tarkoitetaan liikenteessä hidastelua. Näin ei kuitenkaan ole.

– Taloudellisen ajamisen idea lähtee kuljettajasta itsestään. Kuljettajan on auto startatessaan asennoiduttava siten, että hän päättää ajaa järkevästi, Grönroos kertoo.

Aja tasaista nopeutta

Taloudellisesti ajettaessa pitäisi pyrkiä ajamaan koko matka tasaista nopeutta. Äkkilähdöt liikennevaloista, ylimääräiset ohitukset ja muut pikakiihdytykset kuluttavat turhaan polttoainetta, eikä ylinopeudella voita matka-ajassakaan kuin vain nimeksi.

– Autoilijoiden pitäisi ajaa yleensä vähän isommalla vaihteella ja ennen kaikkea ennakoida liikenteessä. Esimerkiksi lähestyttäessä liikennevaloja kannattaa jarruttaa moottorilla sen sijaan, että jarruttaisi jarrua painamalla. Ja jos vieressä on vapaa kaista, kannattaa vaihtaa siihen, Grönroos neuvoo.

Vaikka yhä useammat autoilijat ovatkin kiinnostuneita autoilun ympäristövaikutuksista, on monilla silti vähän parannettavaa omassa tietämyksessään ympäristöasioissa.

– Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia vastanneista tiesi vain polttoaineen kulutuksen, mutta toisaalta yhtä moni vastaaja kertoi tietävänsä molemmat eli bensan kulutuksen ja päästötason, Grönroos sanoo.

Tutkimuksen mukaan autoilijat ovat tehneet useita toimia vähentääkseen autoilunsa ympäristöpäästöjä.

– Melkein 80 prosenttia kiinnittää huomioita omaan ajotapaansa, eli ennakoi, välttää jarrutuksia ja kiihdytyksiä sekä välttää ajamista liian lähellä edellä ajavaa. Puolet autoilijoista välttää aina tyhjäkäyntiä ja melkein 70 prosenttia kertoo esilämmittävänsä moottoria kylmällä ilmalla.

Renkaiden merkitystä ei pidä unohtaa

Grönroos muistuttaa, että auton renkaat vaikuttavat myös polttoaineen kulutukseen sekä ympäristöön. Sen lisäksi, että renkaat ovat ehjät ja moitteettomassa kunnossa, pitäisi niiden ilmanpaineita muistaa tarkistaa.

– Jos esimerkiksi auton pysäköi lähelle kadun reunaa, johon renkaat osuvat, lähtee niistä luultavasti vähän ilmaa. Joten kuukausittain olisi hyvä tarkistaa kaikkien renkaiden ilmanpaineet. Ja nastattomilla talvirenkailla eli kitkarenkailla ei enää kesäkuumalla pitäisi ajaa, Grönroos muistuttaa.

Auton tekniikalla on iso vaikutus ympäristöasioihin, mutta oli tekniset vempaimet kuinka hienot tahansa, suurin merkitys on silloinkin ratin takana istuvalla ihmisellä.

– Uudet autot ovat jo hyvin ympäristöystävällisiä. Mutta kuljettajan ajotavalla on siltikin suurin merkitys. Ja toisaalta, tarvitseeko ihan kaikkia matkoja edes tehdä autolla, Grönroos pohtii.

(MTV3)

Lähde: Continental Rengas Oy

Lue myös:

    Uusimmat