Autoilija – muista myös tämä tärkeä keväthuolto!
Autoilijoiden on kohta jälleen aika vaihtaa talvirenkaat kesärenkaisiin. Renkaanvaihdon yhteydessä auto kannattaa samalla myös vahata.
Säännöllinen vahaus on tärkeää, sillä se ehkäisee lian pinttymistä maalipintaan, ja suojaa maalipintaa muun muassa tiesuolalta ja ilmansaasteilta. Näin vahaus ehkäisee maalipinnan ruostumista ja ylläpitää auton arvoa.
Toni Villanen Tampereella sijaitsevasta Autohuolto T.Villanen Oy:stä kertoo, että vahan kestävyyteen vaikuttaa niin vahan laatu, kuin esimerkiksi se, kuinka usein autoa pestään.
Jos auto kuitenkin vahataan hyvälaatuisella kovavahalla, olisi suositeltavaa, että vahaus tehtäisiin kaksi kertaa vuodessa.
– Jos on sellainen normaalikäyttäjä, joka pesee autoa noin viikon kahden välein, niin kovavahaus kestää noin puoli vuotta. Jos on kyseessä esimerkiksi taksi, joka pestään lähes joka päivä, niin silloin vahaus täytyy tehdä useammin, Villanen sanoo.
– Vahaus kannattaa tehdä renkaanvaihdon yhteydessä keväällä ja syksyllä. Syksyllä tehdyn vahauksen pitäisi suojata maalipintaa talven yli. Piki ja muu lika eivät tartu niin helposti maalipintaan, kun auto on kunnolla vahattu, Villanen lisää.
Villasen mukaan auto kannattaa vahata etenkin, jos auto pestään usein koneellisessa autopesussa. Koneellinen pesu kuluttaa auton pintaa käsipesua enemmän.
Huoltoasemien harjapesut sekä liuotinaineiden käyttö lyhentävät myös vahan kestoa.
Auton voi vahata Villasen mukaan suhteellisen helposti myös kotona.
– Marketeissa myydään erilaisia vahoja, eikä vahaus kotona ole vaikeaa. Vahaus kotipihassa on kuitenkin suhteellisen työlästä, varsinkin kun vahausta ei saisi tehdä suorassa auringonpaisteessa, sanoo Villanen.
Jenni Ahola, jenni.ahola@mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää