Australiassa viilentynyt sää toi palomiehille odotetun hengähdystauon – Yli sata maastopaloa riehuu kuitenkin yhä

Australiassa hetkellisesti viilentynyt sää on antanut maastopalojen kimpussa uurastaville palomiehille odotetun hengähdystauon.

Itärannikolla on saatu alkuviikon aikana hartaasti odotettuja sateita. Hajanaisten sateiden odotetaan jatkuvan Uuden Etelä-Walesin osavaltion paloalueilla keskiviikkoon saakka, kertoo yleisradioyhtiö SBS. Ainakin Uudessa Etelä-Walesissa palomiehet ovat keskittyneet rajaamaan paloja.

Osavaltiossa paloi tiistaina yhä 130 maastopaloa, joista 50 ei ollut hallinnassa. Paloja oli sammuttamassa yli 2 600 palomiestä. Victorian osavaltiossa paloja oli reilut kymmenen, kertoo muun muassa The Age -lehti.

Maassa on ollut myös pelkoja siitä, että kaksi Victorian ja Uuden Etelä-Walesin osavaltioissa riehuvaa tulipaloa voisi yhdistyä hallitsemattomaksi suurpaloksi.

Victorian osavaltion palo- ja pelastusviranomaiset kertoivat, että sade on tervetullutta, mutta vettä pitäisi sataa huomattavasti enemmän, jotta sateet saisivat paloja sammumaan.

Sykloni voi tuoda helpotusta säähän

Tiistaina oli nähtävissä hentoja merkkejä mahdollisesta helpotuksesta kriisiin, kun trooppinen sykloni muodostui maan luoteisrannikon ulkopuolella.

– Oli hyvä nähdä syklonin muodostuvan. Minun ei pitäisi sanoa noin – toivottavasti ei tule vahinkoja – mutta oli mukava nähdä syklonin muodostuvan Länsi-Australian yläpuolella, Uuden Etelä-Walesin paloviranomaisen edustaja Shane Fitzsimmons kertoi.

Fitzsimmons toivoo syklonin olevan merkki siitä, että alueelle saataisiin monsuuni. Monsuuni-ilmasto voisi rikkoa vallitsevan kuuman ilmamassan.

Trooppinen sykloni Blake toi tiistaina Australian luoteisrannikolle kovia sateita ja noin 30 metriä sekunnissa puhaltavia tuulia. Paikallisen ilmatieteenlaitoksen mukaan Blaken vuoksi alueella satoi parhaimmillaan noin 15 senttiä vettä 24 tunnin sisällä.

Blake ei kuitenkaan voimistunut kakkoskategorian hurrikaaniksi trooppisten hirmumyrskyjen viisiportaisella asteikolla, vaikka näin odotettiin tapahtuvan.

Myrskyn ei uskota vaikuttavan suuremmin metsäpaloihin, etenkään muissa osissa maata. Se voi kuitenkin Fitzsimmonsin toiveiden mukaisesti tuoda helpotusta tulipaloja lietsovaan kuumaan ja kuivaan säähän.

Blake on kauden ensimmäinen trooppinen sykloni ja siitä tuli ykköskategorian hirmumyrsky maanantaina.

Irlannin kokoinen alue palanut

Lämpötilojen odotetaan nousevan jälleen perjantaina. Tilanteen ei kuitenkaan pitäisi kehittyä yhtä pahaksi kuin lauantain kauhujen päivänä, jolloin palot tuhosivat satoja koteja.

Uuden Etelä-Walesin palo- ja pelastusviranomaiset kertoivat tiistaina yleisradioyhtiö ABC:n mukaan, että osavaltiossa on tuhoutunut lähes 1 600 kotia kuluvan maastopalokauden aikana. Victorian osavaltion pääministeri Daniel Andrewsin mukaan ainakin 200 kotia on tuhoutunut. Määrien odotetaan nousevan, koska viranomaiset tutkivat vielä tuhoutuneita alueita.

Australian maastopaloissa on tähän mennessä palanut lähes kuusi miljoonaa hehtaaria, eli suunnilleen Irlannin kokoinen alue.

Ainakin 25 ihmisen on kerrottu kuolleen metsäpalojen vuoksi syyskuun jälkeen.

Katastrofin kustannukset eivät ole vielä selvillä, mutta Australian vakuutusviranomaisten mukaan tähän mennessä on haettu korvauksia jo yli 430 miljoonan euron edestä. Haettujen korvauksien määrän uskotaan nousevan merkittävästi.

Australian hallitus on korvamerkinnyt yhteensä noin 1,25 miljardin euron suuruisen summan kansalliseen katastrofirahastoon, jolla on määrä auttaa tulipalojen kurittamia yhteisöjä.

Uuden Etelä-Walesin poliisi kertoi eilen tiedotteessa, että se on ryhtynyt marraskuun alun jälkeen oikeudellisiin toimiin yli 180 ihmistä vastaan maastopalojen takia. Osassa tapauksista poliisi on antanut vain varoituksia, mutta osa on edennyt jopa rikossyytteisiin saakka.

Muun muassa 24 ihmistä on saanut syytteen, koska heidän uskotaan sytyttäneen metsäpaloja tahallaan.

Aurinko värjäytyi Etelä-Amerikassa

Australian maastopaloista nouseva savupilvi on havaittu yli 12 000 kilometrin päässä Chilessä ja Argentiinassa, kerrotaan maiden ilmatieteen laitoksilta.

Savupilvi vaikutti maissa siihen, minkä värisenä aurinko näyttäytyi. Argentiinan ilmatieteen laitoksen julkaisemissa kuvissa aurinko oli hieman normaalia punaisempi.

Asiantuntijat arvioivat, että savupilvi saattaa näkyä jopa Brasiliassa Rio Grande del Surin osavaltiossa. Se sijaitsee Argentiinan itäpuolella Atlantin valtameren rannalla.

Savupilvi on noussut 6 000 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Juttua päivitetty kello 15.22

Lue myös:

    Uusimmat