Australian luonto yllättää jopa paikallisia – nainen löysi tämän suloisen karvapallon kiinnittyneenä koiraansa
Koalan tarttuminen koiraan taitaa olla ongelma ainoastaan Australiassa.
VIDEO: Börje-koira saa päähieronnan Wilda-hevoselta.
Australian jännittävä luonto jaksaa aina yllättää – jopa paikallisia asukkaitaan. Kerry McKinnonin kultaiseennoutajaan, Ashaan oli eräänä aamuna kiinnittynyt pieni koalavauva, kertoo BoredPanda.
Koira oli itsekin hämmentynyt
– Oli melko aikaista aamulla, kun mieheni huusi ja käski tulla katsomaan jotakin. En alkuun ymmärtänyt, mistä hän puhui, kunnes näin, että Ashan selkään oli käpertynyt pieni koala, McKinnon kertoo.
Asha oli itsekin tilanteesta hieman hämmentynyt, eikä oikein tiennyt näyttääkö ylpeältä pelastamastaan koalasta, vai olisiko häpeissään. Kerryn mukaan koiran ilme oli melko hupaisa.
– Asha vilkuili koko ajan koalaa, mutta ei niin, että olisi yrittänyt saada sitä lähtemään. Koira oli iloinen käpertyneestä koalasta, Kerry kertoo.
Jää mysteeriksi, miten koala oli päätynyt asettumaan Ashan kylkeen, mutta Kerry epäilee, että pieni koala on varmaankin pudonnut emonsa pussista. Kultaisennoutajan turkki on varmaan näyttänyt pelokkaasta koalasta lämpimältä ja pehmeältä pediltä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lämmin turkki pelasti koalan
Vaikka Australia on pääsääntöisesti melko lämmin maa, joinain aamuina lämpötila saattaa laskea jopa viiteen asteeseen.
– Asha epäilemättä pelasti pienen koalan hengen pitämällä sen lämpimänä. Yksinään se olisi varmasti kuollut, kettu olisi voinut vaikka syödä sen, Kerry epäilee.
Kerry kertoo, että koalalla on nyt kaikki hyvin, vaikka se laittoikin kovasti vastaan, kun Kerry yritti irrottaa sitä Ashan turkista. Pikku koala vietiin eläinlääkäriin tarkistettavaksi, jonka jälkeen paikallinen koalahoitaja otti sen hoitoonsa, kunnes se voidaan vapauttaa takaisin luontoon.
Lähde: BoredPanda
Uusimmat
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – "Meidän oikeusvaltio on kriisissä"
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
05:38
Kirkossa jaettiin ehtoollista, kun katto romahti: Useita kuolonuhreja Meksikossa
-
05:26
Tältä näyttää alkavan viikon sää: Kylmyys valahtaa Suomen ylle, pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti
-
05:11
Tuleeko valtion puuttua kalliisiin sähkösopimuksiin? Näin vastasivat eduskuntaryhmät Uutissuomalaisen kyselyssä
-
05:00
Salkkarit-hahmo pahoinpitelee toisen: "Jos se olisi minusta kiinni, olisit jo mulla alla"
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seuraa sotaa
-
22:34
Hurja käsirysy puhkesi huippukilpailussa – verta vuotava riitapukari lateli tappouhkauksia
-
21:49
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut näyttelijä Mikko Penttilä ei peitellyt pettymystään: "Totta kai harmittaa"
-
Lataa lisää