Myyntiajat pidentymässä mutta kauppa jatkuu vilkkaana

Suomalaisten halu parantaa asumistasoa ja muuttoliike pitävät yllä asuntokauppaa ainakin alkuvuonna. Sitä vastoin asuntojen hintojen nousu näyttää pysähtyneen samalla kun myyntiajat ovat pidentymässä.
Merkkejä yleisestä hintojen laskusta tammi-huhtikuulle ei ole kuitenkaan ennustettavissa, katsovat Huoneistokeskuksen asuntokauppapuntariin vastanneet kiinteistönvälittäjät. He arvioivat, että kaikkien asuntotyyppien hinnat säilyvät nykytasolla.
Huoneistokeskus arvioi, että Suomen kaikkiaan noin 1,5 miljoonasta omistusasunnosta lähes 100 000 vaihtaa omistajaa tänä vuonna. Määrä pysyy suurin piirtein ennallaan kahteen edeltävään vuoteen verrattuna. Kiinnostusta asunnonvaihtoon on ilmassa, sillä sunnuntainäytöt vetävät yhä väkeä. Isomman ja paremman asunnon etsijöiden joukossa on nuoria ensiasunnon ostajia, jotka haluavat vaihtaa vuokra-asuntonsa omaan.
Yhtiön toimitusjohtaja Antti Varheenmaa sanoo, että vanhoja kerrostaloasuntoja on seitsemän viime vuoden aikana myyty vuosittain noin 60 000.
-Neljännes asunnonostajista on hankkimassa ensiasuntoja ja sijoittajien osuus on noin 14 prosenttia, Varheenmaa sanoo.
Muuttoliike maakuntakeskusten ympäristöön
Tänä vuonna asuntokauppaan vaikuttavat merkittävästi työllisyyden ja korkojen kehityksen ohella kuluttajien luottamus oman taloutensa kehitykseen sekä maan sisäinen muuttoliike.
Tiistaina julkistetun asuntomarkkinakatsauksen mukaan muuttoliike käy lähinnä kasvukeskusten ympäristökuntiin. Pääkaupunkiseudulla Espoon ja Vantaan ohella suosittuja asuinalueita alkavat olla radanvarren pikkukaupungit kuten Kerava, Järvenpää ja Hyvinkää. Myös Tuusula, Lohja ja Kirkkonummi vetävät väkeä.