Asunnottomien yön teemana Oma koti hurjan kallis – "Yhdenkin vuokrarästin taustalta voi paljastua velkakierre"

Tänään vietetään vuosittaista Asunnottomien yötä. Päivän teemana on Oma koti hurjan kallis.

Koronavirustilanteen vuoksi tapahtuma toteutetaan osin virtuaalisesti.

Kansallismuseossa Helsingissä järjestetään muun muassa paneelikeskustelu ja puheenvuoroja, jotka striimataan verkkoon kaikkien saataville.

Lisäksi asunnottomuutta kokeville on järjestetty muun muassa ruokailua, vaatejakoa ja terveysneuvontaa eri puolilla Helsinkiä. Asumis- ja velkaneuvontaa on saatavilla sekä kasvotusten että verkossa.

Teemapäivää on vietetty vuodesta 2002 YK:n kansainvälisenä päivänä köyhyyden poistamiseksi.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilaston mukaan viime vuoden lopussa Suomessa oli yhteensä 4 600 yksinelävää asunnotonta sekä 264 perhettä ja pariskuntaa.

Asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle, jossa Suomen asunnottomista on yli puolet. Yli kolmasosa heistä on Helsingissä.

Koronaviruspandemia toi monille kriisin

Helsingissä Asunnottomien yön järjestäjät ovat huolissaan varsinkin erityisryhmistä.

Teemapäivän tiedotteessaan järjestöt sanovat erityisryhmien jäävän vaille kattavaa apua asumisneuvonnassa tai jopa kokonaan sen ulkopuolelle.

Järjestöt myös uskovat koronavirustilanteen aiheuttavan asunnottomuuden lisääntymistä.

– Moni on jo tilanteessa, ettei enää selviä vuokranmaksuista ja asumiskustannuksista, koska esimerkiksi työpaikka tai oma yritys ovat voineet mennä alta, tiedotteessa todetaan.

Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola sanoo tiedotteessa, että avainasemassa on kuntien sosiaalitoimen, järjestöjen ja vuokranantajien välinen yhteistyö.

Takuusäätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila painottaa matalan kynnyksen talousohjauksen tärkeyttä.

– Vuokranmaksuviiveiden tai yhdenkin vuokrarästin taustalta voi paljastua velkakierre, hän kertoo.

Järjestöjen mielestä asumisneuvonta on myös taloudellisesti erittäin tehokasta, sillä se vähentää raskaiden palveluiden tarvetta ja hyödyttää saajan lisäksi julkisia peruspalveluita sekä vuokranantajia.

Lue myös:

    Uusimmat