Kampin kauppakeskus on kysynyt neuvoja asunnottomien kanssa toimimiseksi jo poliisilta.
Tositarina tältä talvelta: Perjantai-iltana Helsingin keskustassa on kova pakkanen. Kampin kauppakeskuksen järjestyksenvalvojat lähtevät poistamaan kauppakeskuksesta naista, joka kulkee ostoskärryjen kanssa. Nainen kysyy vartijoilta virolaisittain murtaen:
– Mis minä sit ole?
– Tuosta sössötyksestä ei saa mitään selvää. Puhuisit edes suomea, järjestyksenvalvojat sanovat naiselle.
He ohjaavat naisen määrätietoisesti ulos pakkaseen. Oliko heidän käytöksensä asiallista, kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio?
– Ei ollut. En mitenkään puolustele järjestyksenvalvojien käytöstä, mutta heitä saattaa toki turhauttaa, kun samoja ihmisiä joutuu kerta toisensa jälkeen poistamaan.
Perjantaina järjestyksenvalvojat poistavat tämän naisen Kampin kauppakeskuksesta kolmesti.
Järjestyksenvalvontaa hoitava yritys ei halunnut kommentoida tapausta.
Asiakkaita häiritsi esitteiden jakaminen
Asunnottomien tilanne vaikeutuu pakkasten myötä. Paikkoja, joissa oleskella kylmillä säillä ilmaiseksi on pääkaupungissa vähän. Moni ajautuu kuljeskelemaan kaupungissa avoimiin, lämpimiin tiloihin kuten kauppakeskuksiin.
– Ongelma nousee pintaan talvisin. Kesällä asunnottomat voivat oleskella ulkonakin, Kampin kauppakeskuksen päällikkö Heli Vainio sanoo.
Kampissa tunnetaan muutama vakiokasvo. Yksi heistä on tämä järjestyksenvalvojien poistama nainen, joka puhuu lähinnä viroa. Järjestyksenvalvojat ovat ottaneet yhteyttä jo poliisiinkin kysyäkseen neuvoja tällaisissa tapauksissa toimimiseksi. Poliisi ei osannut antaa neuvoja.
Nainen vierailee Kampissa talvisaikaan päivittäin ja käy siellä myös nukkumassa.

