Asiantuntija kertoo, kuinka paljon nuorten oikeasti pitäisi nukkua yössä – kaksi merkkiä riittävistä unista
Liian vähän nukkuvien nuorten määrä on kasvanut. Uutisaamussa vierailleet asiantuntijat kertoivat, miten niukat yöunet vaikuttavat nuorten elämään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyn mukaan noin puolet toisen asteen opiskelijoista nukkuu alle kahdeksan tuntia yössä. Vajaaksi jäävät yöunet ovat yleinen ilmiö myös 8. ja 9. luokkaa käyvien keskuudessa: tytöistä 43 prosenttia ja pojista 37 prosenttia kertoo nukkuvansa arkisin alle kahdeksan tuntia yössä.
Tutkijatohtori Liisa Kuula Helsingin yliopistosta pitää vähän nukkuvien määrää huolestuttavan alhaisena. Alle kahdeksan tunnin yöunet riittävät harvalle nuorelle. Parempi olisi, jos unta kertyisi yössä 8,5–9 tuntia, johon mahtuu useita eri univaihesyklejä.
– Todella harvinaista on, että tarvitsisi jotain 5–6 tuntia unta, mutta suurin osa ihmisistä ja varsinkin nuorista pärjää ainakin hetken aikaa vähäisellä määrällä. Mutta jos katsotaan tutkimusten osalta, niin kyllä suurin osa menestyy ja pärjää parhaiten sillä, että unta olisi noin 9 tuntia siinä ikäryhmässä, Kuula sanoo.
Yllä olevalla videolla Kuula kertoo kaksi merkkiä, joista tiedät nukkuneesi riittävästi.
Älylaitteet verottavat yöunia
Univajetta aiheuttavat taustatekijät ovat yksilöllisiä. Jotkut saattavat käydä iltaisin ylikierroksilla, toisilla murehtiminen siirtää nukahtamisaikaa. Asiantuntijoilla on kuitenkin selvä mielipide siitä, että elämää hallitsevat älylaitteet vaikuttavat haitallisesti nukkumiseen
Nuoret opiskelevat päätelaiteilla koko päivän ja kotitehtävätkin tehdään koneella. Kun vielä oma elämä on kiinni mobiililaitteen sovelluksissa, alkavat laitteet lähes väkisin heijastua vireystilaan, keskittymiseen ja oppimiseen, listaa erityisasiantuntija Tuomo Laakso opetusalan ammattiliitto OAJ:sta.
Myös nuoret itse tiedostavat, että puhelimen räplääminen iltaisin verottaa yöunia. Tutkijatohtori Kuula huomauttaa, että kun ikätoverit valvovat, on nuorilla painetta siirtää omaa käytöstään iltapainotteiseksi. Nuoret kykenevät myös hyvin sinnittelemään, vaikka eivät nukkuisi riittävästi.
– Se on sitten eri asia, miten se alkaa vaikuttaa terveyteen ja mielenterveyteen ja mielialaan, Kuula toteaa.
Polku myöhempiin uniongelmiin lähtee monesti nuoruudesta, jos silloin omaksutaan kestämättömiä tapoja.
Olisiko koulupäivän aloittamisen viivästyttämisestä hyötyä nuorten unelle? Entä mikä on biologian merkitys unentarpeen taustalla? Katso koko keskustelu alla olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää