Pimeän vuodenajan tehdessä tuloaan moni terveystietoinen alkaa syödä D-vitamiinilisää. Mutta kenen oikeasti kannattaa napata vitamiinia purkista ja mitkä ovat sen todelliset hyödyt?
Ravinnosta saatava ja auringon säteilyn ansiosta iholla muodostuva D-vitamiini ei itse asiassa ole vitamiini alkuunkaan vaan pikemminkin hormonin esiaste, kertoo ravitsemus- ja kansanterveystieteen apulaisprofessori Jyrki Virtanen Itä-Suomen yliopistosta.
Elimistössä D-vitamiini sitoutuu reseptoreihin, jotka saavat aikaan muutoksia DNA:n toiminnassa. D-vitamiinireseptoreita on suurimmassa osassa kudoksia, ja D-vitamiinin tiedetäänkin vaikuttavan yli tuhannen eri geenin toimintaan eri puolilla elimistöä.
D-vitamiinin välttämättömyys perustuu juuri näihin laaja-alaisiin vaikutuksiin. Puutostila on yhdistetty moniin pitkäaikaissairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen, osteoporoosiin, autoimmuunitauteihin ja syöpiin, sekä kuolleisuuteen.
Yhteys ei kuitenkaan tarkoita syy-seuraussuhdetta. Matala D-vitamiinitaso voi olla sairauksien riskitekijä, mutta myös merkki terveydelle haitallisista elintavoista, kuten tupakoinnista, vähäisestä liikunnasta tai lihavuudesta. Tutkijoilla ei ole myöskään yhteisymmärrystä siitä, mikä on riittävä D-vitamiinipitoisuus sairauksia ehkäisemään.
Kokeellisissa tutkimuksissa vahvinta näyttöä syy-seuraussuhteesta D-vitamiinin saannin ja pienentyneen sairastumisriskin välillä on kertynyt hengitystieinfektioista. D-vitamiinin puute voi lisätä flunssien ja koronan riskiä, mutta toisaalta tässäkin tapauksessa vajeen taustalla voivat vaikuttaa yhteiset riskitekijät sekä tasoja laskeva infektio itsessään.
