Arsenaliin Veikkausliigasta palaavan maalivahdin mieletön tilasto romuttui liukastumiseen

SJK:n maalilla loistokauden pelannut Ovie Ejeheri, 20, oli lähellä yltää melkoiseen tilastoharvinaisuuteen miesten jalkapalloliigassa, mutta epäonninen liukastuminen Ratinan nurmella vesitti englantilaisen haaveet.

Jos runsaan viikon päästä Englantiin ja Arsenaliin palaava Ejeheri olisi pitänyt maalinsa puhtaana lauantaina Tampereella, olisi hänelle jäänyt tilastoihin kuusi nollapeliä kuudesta Veikkausliigan vierasottelusta.

Nyt täydellinen tilasto romuttui Ilveksen Petteri Pennasen rangaistuspotkumaaliin, kun Ejeheri oli ensin liukastuessaan kaatanut Ilves-hyökkääjä Adam Larssonin. Ilveksen ja SJK:n ottelu päättyi lopulta 1–1.

– Ei se oikeastaan haittaa minua, pääasia ettemme hävinneet epäonnisen rangaistuspotkun takia. Yritin asetella jalkojani ja liukastuin. Valitettavasti vasen jalkani osui häneen (Larssoniin), Ejeheri sanoi.

Ejeheri on torjunut mestaruudesta kamppailevan SJK:n maalilla kuluvan kauden kaikki liigaottelut. Hän päästi ensimmäisissä 11 ottelussa vain kolme maalia.

– Olen nauttinut täällä olosta todella paljon. Suomen liiga on hyvin tekninen sarja, syöttötaitoni on parantunut täällä paljon, Ejeheri kertoi.

Ejeheri palaa Honka-pelin jälkeen Englantiin.

– Minulla on pieni loma, kun palaan takaisin. En vielä tiedä, mitä tapahtuu sen jälkeen.

Ilves menetti lauantaina jälleen kerran johtoasemansa liigaotteluissa ja viidettä kertaa peräkkäin kotinurmella. Tällä kertaa se tapahtui Jaime Morenon rangaistuspotkusta, kun Mohammed Umar oli ensin ajettu ulos suoralla punaisella kortilla käsivirheen vuoksi.

– Mielestäni tuomari näki väärin. Minulle näytti, että Umar otti sen rinnalla. Jos se niin oli, sitten se oli aika iso tuomarivirhe, Ilves-vahti Otso Virtanen sanoi.

HJK loppuhetken maalilla tasapeliin

Honka oli puolestaan pitkään kiinni 1–0-kotivoitossa HJK:ta vastaan, mutta Bojan Radulovic laukoi helsinkiläisvieraat ottelun lopussa rangaistuspotkusta tasoihin. Enempää osumia ei nähty, joten joukkueet päätyivät 1–1-lopputulokseen.

– Tämä oli ihan voitettavissa oleva ottelu. Harmittaa, että pienen huolimattomuusvirheen kautta tuli pilkku ihan pelin lopussa, Hongan Ville Koski sanoi Ruudun tv-haastattelussa.

Espoon ottelun tasaisella avauspuoliajalla ei maaleja nähty. Kumpikin osui avausjaksolla maalikehikoihin, kun HJK:n Tuomas Ollilan vapaapotku leijaili tolppaan ja Hongan Florian Krebsin laukaus päätyi HJK:n Miro Tenhon kautta ylärimaan.

Honka siirtyi 55. minuutilla johtoon. Krebs laukoi vihaisen kudin, johon HJK:n maalivahti Jesse Öst sai näppinsä väliin. Roman Eremenko oli ensimmäisenä irtopallossa ja syötti pelivälineen eleettömästi Otso Koskiselle, joka laukoi maalin.

Tappioasemassa HJK painoi päälle, ja aivan varsinaisen peliajan päätössekunneilla pallo osui rangaistusalueella Hongan Lauri Laineen käteen. Maalipörssin kärjessä keikkuva Radulovic laukoi rangaistuspotkusta kauden kymmenennen liigaosumansa.

Veikkausliigan kärkipaikalla on FC Lahden vieraissa 4–3 kellistänyt KuPS 31 pisteellä. HJK ja SJK ovat kolmeen pisteen päässä kuopiolaisista. KuPS ja HJK ovat pelanneet 15 liigaottelua, SJK vasta 13.

Lue myös:

    Uusimmat